Sivun toiminnot

Pelko muuttui rohkeudeksi

Lauri 1-06 nettiin_Page_03_Image_0009.jpg

Evankeliumien pääsiäisajan tekstejä on mielenkiintoista tutkia siitä näkökulmasta, millainen rooli Jeesuksen opetuslapsilla niissä on. Mitä tapahtuu Jeesusta seuranneille miehille ja naisille, kun käykin toisin kuin he odottivat? Jeesuksesta ei tulekaan Rooman vallan kukistavaa kuningasta, vaan hänet teloitetaan häpeällisesti ristillä.

Getsemanen puutarhassa, jossa Jeesus ahdistuneena rukoilee, kukaan ei jaksa valvoa hänen kanssaan. Kun Jeesus vangitaan, opetuslapset jättävät hänet ja pakenevat. Pietari, opetuslasten johtaja, seuraa mestariaan, mutta kieltää kysyttäessä tuntevansa koko miestä. Sama Pietari, joka vain hetkeä aiemmin on vakuuttanut seuraavansa Jeesusta vaikka vankilaan tai kuolemaan.

Juudas, ilmiantaja, kauhistuu ja katuu tekoaan, jonka seurauksia hän ei pysty kantamaan. Hän tekee itsemurhan. Johannes seuraa Jeesusta ristin juurelle ja ottaa Jeesuksen pyynnöstä vastuun hänen äidistään. Lähimpänä Jeesusta ovat naiset: Jeesuksen äiti Maria, Magdalan Maria ja pari muuta naista. He seuraavat ristin tapahtumia loppuun asti.

Opetuslasten paettua tai seuratessa tapahtumia etäältä Jeesusta lähinnä on kaksi ristillä riippuvaa roistoa. Toinen heittää kaiken toivonsa kuolevan miehen varaan. Jeesuksen salainen seuraaja Joosef Arimatialainen rohkaisee mielensä ja hautaa hänet.

Naiset haluavat osoittaa käytännöllistä rakkautta ja tulevat pääsiäisaamuna haudalle voidellakseen Jeesuksen ruumiin öljyllä ja voiteilla. Sotilaiden vartioiman haudan sijasta he löytävät tyhjän haudan. Sitten Maria Magdalena näkee jotain, joka muuttaa koko kertomuksen kulun. Hänestä tulee ensimmäinen ylösnousemuksen todistaja.

Pelko, ahdistus, suru, tuska ja pettymys täyttivät Jeesuksen seuraajien mielen ja saivat heidät pakenemaan ja sulkeutumaan lukkojen taakse. Häpeää ja lopullisen tappion tuntua lisäsi Jeesuksen kuolintapa, puuhun ripustamista kun pidettiin juutalaisuudessa merkkinä itse Jumalan kirouksesta. Minkäänlaista toivoa ei enää ollut.

Kristinuskon suuri kertomus alkaa tästä, nollapisteestä. Pääsiäisaamuna tapahtui jotakin, joka muutti lannistuneen joukon mielen ja antoi heille uuden rohkeuden. Niin täydellistä mielenmuutosta ei selitä kuolema, siihen tarvitaan uusi elämä.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...