Sivun toiminnot

Ihmetyttää edelleen

Binder1.pdf - Adobe Acrobat Pro_Page_14_Image_0001.jpg

Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: "Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi." Matt. 28:5–6

Nuorisokahvilan asiakas kysyi minulta, mikä on pääsiäisen merkitys. Selitin, että pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhlapyhä, koska Jeesus nousi kuolleista. Kun kysyin, mistä moinen tuli mieleen, asiakas kertoi kuulleensa sanonnan: "Pieleen meni kuin Jeesuksen pääsiäinen."

Pohdimme hetken, että eihän sanonnassa ole mitään järkeä. Jeesushan nousi kuolleista ja siten voitti kuoleman ylivallan. Ei kai se nyt kovin pahasti pieleen mennyt? Lopulta totesimme, että sanonnan täytyi viitata pitkäperjantaihin.

Myöhemmin mietin kyseistä sanontaa uudestaan ja se tuntui vielä oudommalta. Menikö pitkäperjantai pieleen? Epäonnistuiko Jeesus? Jeesuksen kuolema ja sen jälkeinen kuolleista nouseminen oli ennustettu ja osa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Vaikka Jeesus kärsikin ihmisten käsissä julman rangaistuksen, oli kaikki jo ennalta tiedossa ja tapahtui siis suunnitelmien mukaan.

Pitkäperjantain iltana opetuslapsista varmaan tuntui siltä, että kaikki oli mennyt pieleen, vaikka Jeesus oli edellisenä iltana itse kertonut tulevasta kohtalostaan. Kuitenkin pääsiäisenä he saivat kuulla ilouutisen, joka yhä edelleen ihmetyttää ihmisiä. Pieleen mennyt pääsiäinen olikin suurimman mahdollisen rakkauden voitto kuolemasta.

Ensi sunnuntai on pääsiäispäivä. Sen Aihe on Kristus on ylösnoussut! Alttarilla on valkoinen liina ja kuusi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 118:15–24, Hoos. 6:1–3 tai Jes. 25:8–9, 1. Kor. 5:6–8 ja Matt. 28:1–8.

Lauri Kananen
Korson seurakunnan siviilipalvelumies
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...