Sivun toiminnot

Kevätsiivous

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: ´Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.´ Mutta te teette siitä rosvojen luolan." Matt. 21:12–13.

Joskus pakolliset asiat ottavat meistä vallan. Näin tapahtui myös Jerusalemin temppelin pihalla.

Paikalla rehotti tuottoisa liiketoiminta. Jumalalle ei voinut uhrata roomalaisia rahoja, koska niissä oli keisarin kuva. Syntyi rahanvaihtajien ammattikunta, sillä rahat oli vaihdettava virallisesti hyväksyttyihin ennen temppeliin astumista.

Järjestelmä oli toimiva ja tunnustettu, mutta häikäilemättömyys otti vallan. Jumalansa eteen saapuvat tavalliset ihmiset olivat joutuneet rahanvaihtajien ja kaupustelijoiden ahneuden ja röyhkeyden kohteeksi. Pyhästä oli tehty alhaista, kauniista likaista. Tämä epäkohta sai Jeesuksen kiivastumaan.

Uskallatko sanoa, että olemme nykyään päässeet eroon rahanvaihtajien pöydistä? Niin arvelinkin, kysymys oli helppo.

Meitä vaaditaan suorittamaan ja venymään liian monessa asiassa välttämättömyyden nimissä. Olisikohan aika tarttua pieniä, heikkoja ja rikkinäisiä ihmisiä kiusaaviin pöydänkulmiin ja aloittaa tämä kevät puhtaalta pöydältä? On kevätsiivouksen aika, jotta usko, toivo ja rakkaus saisivat enemmän tilaa keskellämme.

Jeesus ei ollut nössö. Älä sinäkään ole!

Ensi sunnuntai on palmusunnuntai. Sen aihe on Kunnian kuninkaan alennustie. Alttarilla on violetti tai sininen liina ja kaksi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 22:2–6 tai Ps. 118:26–29, Jes. 50:4–10 tai Sak. 9:9–10, Fil. 2:5–11 tai Hepr. 7:24–27 ja Matt. 21:12–22.

Juha Ropponen
Hämeenkylän seurakunnan pappi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...