Kuuntelin viikonloppuna autossa kuusi cd-levyllistä Raamattua. Viimeinen jäi kuuntelematta, koska matka loppui kesken.

Näyttelijä Elsa Saision ilmeikkäästi lukemaa Suomen lasten Raamattua oli itse asiassa mukava kuunnella. Tulipahan kerrattua iso joukko Raamatun keskeisiä kertomuksia. Jaakko Heinimäen nykysuomeksi kirjoittama teksti oli ilmeikästä, jännittävää ja usein myös hauskaa.

Kohta seitsemänvuotiasta rasavilliä nauratti eniten kohta, jossa profeetta Elia epäilee epäjumala Baalilla olevan kakkahätä, koska tämä ei vastaa papeilleen. Aivan näin se ei taida oikeassa Raamatussa mennä, mutta kirjailija ottaa pieniä vapauksia ja tuo sillä tavalla tekstin lähelle lukijoitaan. Yllättävän hyvin lapsi kuitenkin jaksoi kuunnella myös psalmeja, sananlaskuja ja Saarnaajan kirjan tilitystä kaiken turhuudesta.

Raamatun kertomukset tulevat itämaisesta kulttuurista, mutta ne ovat tärkeitä myös oman kulttuurimme ymmärtämiseksi. Ilman niiden tuntemusta suuri osa taiteesta ja kirjallisuudesta jää ymmärtämättä, samoin kuin vaikkapa urheiluselostajien tai poliitikkojen puheista.

Kun Paavo Lipposta sanottiin Moosekseksi, vertauksen ymmärtämisessä auttoi, kun tunsi alkuperäisen tarinan. Tai kun jääkiekkotuomari tekee selostajan mukaan Salomonin tuomion ja lähettää molemmat nahistelevat pelaajat jäähylle syyllistä miettimättä, sekin sanonta tulee alun perin Raamatusta.

Raamatun tarinat herättävät lapsessa kysymyksiä, joiden avulla päästään syntyihin syviin. Esimerkiksi laupias samarialainen on nykyaikana monella tapaa ajankohtainen esimerkki lähimmäisenrakkaudesta. Kyseisessä kertomuksessa halveksitun kansan edustaja on ainoa, joka auttaa haavoittunutta.

Kielen opettamisen lisäksi on tärkeää opettaa lapselle myös uskon äidinkieli, esimerkiksi iltarukous. Tämä ei suinkaan merkitse uskonnon tuputtamista lapselle, vaan hyvien elämän eväiden antamista. Jos lukee lapselleen Tuhannen ja yhden yön tarinoita, miksei voisi lukea myös Raamattua. Varsinkin kun lasta itseään kirja kiinnostaa.