Sivun toiminnot

Kaikkien aikojen kolehtisaalis?

Eräänä sunnuntaina messun päätyttyä Tikkurilan kirkon kolehtihaavissa odotti yllätys. Joku messussa kävijöistä oli nakannut kolehtiin jotakin, joka äkkivilkaisulla näytti ihan uskottavalta miljoonan euron seteliltä — jos sellaisia siis olisi olemassa. Pankkiin asti "seteli" ei kuitenkaan päätynyt, vaan Tikkurilan kirkon vahtimestari Mark Urho huomasi kummallisuuden oikeiden rahojen joukossa.

Paitsi että setelin arvoksi on pantu huikeat miljoona euroa, se eroaa tavallisesta myös siksi, että setelin takana kiertää englanninkielinen teksti, joka alkaa sanoilla "Miljoonan dollarin kysymys: Oletko menossa taivaaseen?" ja jatkuu julistavalla tekstillä.

— Ajattelin, että eiköhän se ole jonkun karismaattisen ryhmän lappu, Mark Urho kertoo.

Urhon veikkaus osuu oikeaan. Kyse on traktaatista. Sen takana on kristillinen yhteisö Living Waters, joka on levittäytynyt Yhdysvalloista Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Mark Urho ei muista aikaisemmin löytäneensä kolehdin joukosta traktaatteja, mutta nappeja on joskus ollut. Muutaman kerran vastaan on tullut dollareita.

— Ulkomaisia rahoja kolikoina saattaa olla enemmänkin, sillä emme käy kolikoita yksitellen läpi ennen pankkiin viemistä.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...