Sivun toiminnot

Aloita alushousuista!

Sanaparista "reilut alushousut" tulee mieleen parhaat päivänsä nähneet lötköttävät kalsarit. Väri on jo vähän virttynyt ja kuminauhakin antaa periksi hieman enemmän kuin olisi tarpeen. Mutta maailma muuttuu. Nyt "reilut alushousut" tarkoittaa Reilun kaupan alushousuja, joita valmistaa muun muassa brittiläinen alusvaatemerkki Pants to Poverty.

Reilun kaupan alushousuja tehdään sekä miehille että naisille, useissa eri väreissä ja malleissa. Housut on valmistettu — totta kai — luomupuuvillasta.

Kalsareiden valmistusmaa on Intia, jossa puuvillan kasvattajat saavat viljelystään kunnollisen korvauksen. Eettisyyteen pyritään koko tuotantoketjussa: lapsityövoiman käyttö on kielletty, työajat ovat kohtuulliset, kuljetuksessa suositaan meri- ja maaliikennettä ja pyrkimyksenä ovat pitkät asiakassuhteet, jotta kaikki kalsareiden tekoon osallistuvat voisivat kehittää toimintaansa.

Ympäristöstä huolestuneille eettiset ja ekologiset alushousut ovat kauan odotettu uutuus, sillä kalsareita tulee harvemmin ostettua kierrätettyinä. Nyt päivän — ja maailman parantamisen — voi aloittaa oikeanlaisilla alushousuilla.

Suomessa eettisiä alushousuja myy muun muassa www.vihreakauppa.com.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...