Sivun toiminnot

Rakkain terveisin

Postiluukku kolahti ja sain kirjeen isältäni. Yllätyin kovasti, sillä isäni on kuollut.

No, ei kirje sentään tullut ihan tuonpuoleisesta. Serkkuni olivat löytäneet kirjeen äitinsä jäämistöstä ja lähettäneet sen minulle.

Kirjeen sisältö kosketti minua: "Eläköön, tyttö tuli!" Näin isäni oli ilmoittanut sisarensa perheelle syntymästäni. Tapahtumasta on kulunut vuosikymmeniä. Olen nyt äiti ja isoäiti. Kirjettä lukiessa tuntui kuitenkin, että aika lyheni ja tiivistyi. Yllättäen olin oman elämäni alun äärellä.

Kirje oli alkuperäisessä kuoressaan. Postimerkki oli joskus huolellisesti leikattu pois. Postileima sen sijaan oli jäljellä. Se kertoi, että kirje oli lähetetty keuhkotautiparantolasta. Iloinen viesti surullisten olosuhteiden keskeltä.

Hyvässä viestissä on voimaa. Kirje oli aikoinaan välittänyt ilon vastaanottajilleen. He olivat arvostaneet viestiä sen verran, että olivat säilyttäneet sen. Serkkuni, jotka löysivät kirjeen, arvostivat sitä myös niin paljon, että lähettivät sen edelleen minulle. Iloinen viesti välittyi hankalissakin olosuhteissa ja monien vaiheiden läpi. Vaivaa ja viitseliäisyyttä. Koskettava lopputulos.

Siunaus tarkoittaa hyvän puhumista. Hyvä asia kannattaa sanoa ääneen. Tai kirjoittaa muistiin. Hyvä ja kiitollinen mieli kannattaa ilmaista heti, soittaa kännykällä tai kirjoittaa kirjeeseen, sähköpostiin tai tekstiviestiin ja lähettää.

Itseä ja toisia koskevia hyviä asioita kannattaa tallentaa, omaan sydämeen ja dokumenteiksi. Sieltä niitä voi ottaa esille ja jakaa muillekin sopivassa kohdassa. Ne voivat koskettaa enemmän kuin arvaammekaan. Melkein kuin ne tulisivat taivaasta.

Leila Valtonen
kuva Lauri Rotko/Kuvaario
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...