Sivun toiminnot

Kummeja voi lisätä

Vantaan Laurin lukija kyseli 12.3. ilmestyneessä lehdessä, kuinka tulee toimia, jos haluaa lisätä lapselle kummin. Kummin lisääminen on ollut mahdollista vuoden 2006 alusta.

Lapselle voidaan lisätä kasteen jälkeen enintään kaksi uutta kummia, jos alkuperäisten kummien tehtävä ei jostakin syystä toteudu. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi kummin muuttaminen maasta, eroaminen kirkosta, kuolema tai se että kummit eivät pidä lapseen mitään yhteyttä.

Päätöksen kummin lisäämisestä tekee lapsen seurakunnan kirkkoherra lapsen huoltajan esityksestä. Jos lapsi on yli 12-vuotias, häntä tulee kuulla asiassa.

Kummina ei voi toimia kirkkoon kuulumaton, mutta kylläkin esimerkiksi ortodoksi tai katolilainen. He kuuluvat oman kirkkomme kasteen hyväksyviin kristillisiin kirkkoihin.

Lisäksi on iso joukko Porvoon yhteisön jäsenkirkkoja, joihin kuuluvat konfirmoidut jäsenet voivat toimia kummeina evankelisluterilaisessa kirkossa. Porvoon yhteisöön kuuluvat Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin, Viron ja Liettuan luterilaiset kirkot, Englannin, Irlannin ja Walesin anglikaaniset kirkot sekä Skotlannin episkopaalinen kirkko, Espanjan episkopaalis-reformoitu kirkko ja Lusitanian kirkko Portugalista.

Vaikka kummi ei hoitaisi tehtäväänsä, kummiutta ei silti oteta pois. Tämän estää laki.

Aila Alarotu
Vantaan seurakuntien viestintäpäällikkö
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...