On helppoa olla kova. Sitä pidetään nykyään jämäkkyytenä, tarpeellisena koko yhteiskunnalle. Uuskieli puhuu työhön kannustamisesta, kun kyse on työttömien päivärahakauden tai muiden korvausten lyhentämisestä. "Oma apu" ja "vertaistuki" tarkoittavat todellisuudessa heitteillejättöä, ja "tervehdyttäminen" irtisanomisia.

Asenteet ovat koventuneet. Omien rajojen, oman elämän, hyvinvoinnin ja tavaran suojaaminen on ylin käsky. Ensin on autettava omia, sitten vasta vieraita. Ja omienkin auttamisessa pitää olla rajat: lelliminen ei ole hyväksi, resursseja vähennetään. Avun tarpeen on oltava todella valtava, ennen kuin esimerkiksi psyykkisistä vaikeuksista kärsivä saa hoitoa.

Pienille voimille on tarpeen tasoitus. Emme voi pitää itseämme kristittyinä emmekä maatamme demokraattisena, jos unohdamme tämän. Kaikki eivät juokse samalta viivalta, toisten on saatava etumatkaa tai työntöapua. Uusi tilaisuus on annettava kerran tai kaksi horjahtaneelle. Liian tylyt seuraukset on saksittava poikki.

Uhoaminen, voitonpullistelu, jatkuva kilpailu, luuseriksi määritteleminen ja ulkopuolelle sulkeminen pitää julistaa huonoksi käytökseksi!

Muoti ja pinnalliset arvot eivät saa määrätä siitä, mitä pidämme arvokkaana. Meidän pitäisi maksaa henkistä arvonlisäveroa pienille saavutuksille ja vähäpätöisiltä näyttäville asioille. Ne voivat olla jalokiviä matkalla ihmisyyteen.