Sivun toiminnot

Tasoitusta pienille voimille

On helppoa olla kova. Sitä pidetään nykyään jämäkkyytenä, tarpeellisena koko yhteiskunnalle. Uuskieli puhuu työhön kannustamisesta, kun kyse on työttömien päivärahakauden tai muiden korvausten lyhentämisestä. "Oma apu" ja "vertaistuki" tarkoittavat todellisuudessa heitteillejättöä, ja "tervehdyttäminen" irtisanomisia.

Asenteet ovat koventuneet. Omien rajojen, oman elämän, hyvinvoinnin ja tavaran suojaaminen on ylin käsky. Ensin on autettava omia, sitten vasta vieraita. Ja omienkin auttamisessa pitää olla rajat: lelliminen ei ole hyväksi, resursseja vähennetään. Avun tarpeen on oltava todella valtava, ennen kuin esimerkiksi psyykkisistä vaikeuksista kärsivä saa hoitoa.

Pienille voimille on tarpeen tasoitus. Emme voi pitää itseämme kristittyinä emmekä maatamme demokraattisena, jos unohdamme tämän. Kaikki eivät juokse samalta viivalta, toisten on saatava etumatkaa tai työntöapua. Uusi tilaisuus on annettava kerran tai kaksi horjahtaneelle. Liian tylyt seuraukset on saksittava poikki.

Uhoaminen, voitonpullistelu, jatkuva kilpailu, luuseriksi määritteleminen ja ulkopuolelle sulkeminen pitää julistaa huonoksi käytökseksi!

Muoti ja pinnalliset arvot eivät saa määrätä siitä, mitä pidämme arvokkaana. Meidän pitäisi maksaa henkistä arvonlisäveroa pienille saavutuksille ja vähäpätöisiltä näyttäville asioille. Ne voivat olla jalokiviä matkalla ihmisyyteen.

Eila Jaatinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...