Sivun toiminnot

Pappi ladulla

Ylläksellä Äkäslompolon kylässä kohoaa pieni Pyhän Laurin kappeli. Nimensä perusteella se voisi olla Vantaan Pyhän Laurin kirkon pohjoinen pikkuveli. Matkailusesongin aikana kappeli toimii tunturipapin päämajana. Tunturipapin pesti kestää viikon eikä siltä ajalta makseta palkkaa tai korvata matkoja. Talkoopappi saa palkaksi majoituksen ja hissilipun.

Helsingin taidekorkeakoulujen oppilaitospappi Jussi Murtovuori on vieraillut talkoopappina tunturissa jo useampana vuonna. Hänen mielestään papin pitää pyöriä monissa paikoissa eikä vain odottaa ihmisiä jossakin kopissa.

Murtovuoren mukana Ylläkselle matkustavat vaimo ja kolme lasta. Joskus mukana on ollut myös anoppi, joka kuulemma majoitettiin kappelin sakastin alkoviin.

Hartauksien ja jumalanpalvelusten pitämisen lisäksi tunturipapin tehtäviin kuuluu liikkuminen ihmisten parissa. Hiihtoladuilla ja laskettelurinteissä papin tunnistaa tunturipapin tunnuksin varustetusta heijastinliivistä. Murtovuoren mukaan ihmiset veistelevät usein vitsejä nähdessään papin hiihtoladulla. Toisinaan joku pysähtyy juttelemaan tai hiihtää rinnalla kappaleen matkaa.

— Lomalla on aikaa ja tilaa hengellisille asioille. Ihmiset puhuvat papille ladulla eri tavalla kuin kirkossa. Ladulla ollaan tavallisten ihmisten maastossa. Asiat sanotaan suoremmin. Saatetaan tokaista, että elämässä on takana vaikea vaihe, Murtovuori sanoo.

Aiemmin Murtovuori on työskennellyt ulkosuomalaisten parissa Ranskassa ja Britanniassa. Tunturipapin pesti antaa hänelle taas mahdollisuuden tavata ihmisiä, jotka ovat liikkeellä ja irti arjesta.

— Liikkeelläolo kuvaa elämää laajemminkin. Reissun päällähän tässä vaan ollaan.

kuva Pekka Antikainen/Leuku
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...