Sivun toiminnot

Kuka muistaa enstexin?

Saunanlauteilta perhehuoneisiin, tiukoista kapaloista muumipyjamoihin ja puuhevosista My Little Ponyihin. Vanhemmuus ja lapsuus ovat muuttuneet melkoisesti sadassa vuodessa. Muutoksen suuruus paljastuu nopeasti vaikka selailemalla Ville Hännisen, Juri Nummelinin ja Elina Teerijoen kirjaa Retrovauvat (Ajatus Kirjat 2008), joka hahmottelee suomalaislasten ja lapsuuteen liittyvien ilmiöiden historiaa.

Reilussa sadassa vuodessa lastenkasvatus on muuttunut uhkailusta ja kurituksesta vähän sisustamisen tapaiseksi uusien ideoiden kokeilemiseksi ja soveltamiseksi. Ensimmäisissä kasvatusoppaissa 1800-luvulla ohjattiin kasvattamaan lasta iankaikkisuutta varten. 1900-luvun alussa lapsista haluttiin Arvo Ylpön johdolla tehdä terveitä ja reippaita.

1960- ja 1970-luvuilla vapaan kasvatuksen pioneerit korostivat, että lapsilla ja vanhemmilla on yhtäläiset oikeudet. Samaan aikaan kuitenkin monissa perheissä ruumiillinen kuritus oli arkipäivää. 1980-luvulla aktivoitiin, 1990-luvulla kasvatettiin lapsentahtisesti. Ja nyt 2000-luvulla on alettu pistää lapsityranneja järjestykseen.

Kirjan kuvien äärellä voi tuntea myös nostalgiaa: tuollainen polkupyörä ja esiliina minullakin on ollut, tuommoinen helistin oli oman lapsen äitiyspakkauksessa. Legot, Pikku Kakkosen Nukkumatti ja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu ovat jo monen sukupolven omaisuutta.

Nostalgiassa muuten vallitsee kumma lainalaisuus. Oman lapsuuden lelut ja vaatteet ovat ihania ja rakkaita, ja mikä onni, jos niitä on säästynyt omille lapsille tai samanlaisia löytyy kirpputorilta. Sen sijaan lapsuutensa leikkikaverien etunimiä tuskin kukaan antaa lapsilleen. En muista tavanneeni 1990-luvulla päiväkodissa jaanoja, jarmoja tai jareja — paitsi töissä.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...