Muita uutisia
-
Kaivokselan kirkonkellot purettiin viime viikolla
kellotornista. Vuonna 1969 Itävallassa valmistetut pronssiset kellot ovat
hyväkuntoiset. Vantaan seurakunnat selvittää, voitaisiinko niitä käyttää
Pyhän Laurin kappelissa, jota rakennetaan Helsingin Pitäjän kirkon
hautausmaalle.
-
Teollinen muotoilija Jenni Seppä on muotoillut Vantaan
seurakunnille oman lahjakorun. Ristikorua, jonka nimi on Breath – Henkäys,
myydään Vantaan kirkkoherranvirastoissa omakustannushintaan, 52 euroa.
-
Perjantaina 6.3. vietetään maailman rukouspäivää. Sen
taustalla on kansainvälinen naisten rukousliike, joka painottaa naisten
yhteistä vastuuta ja rukousyhteyden voimaa. Tänä vuonna päivän tunnus on
"Kristuksessa on monta jäsentä, mutta vain yksi ruumis." Vastuu
rukouspäivän ohjelman laatimisesta kiertää, nyt vuorossa ovat
Papua-Uuden-Guinean naiset.
-
Vantaan kaupungin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden
lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että populaarimusiikin museolle
vuokrattaisiin tilat Ylästöstä. Lautakunnan esityksen mukaan Kevyen
Musiikin Museon kannatusyhdistys ei maksaisi tilasta varsinaista vuokraa,
mutta osallistuisi käyttökuluihin. Suomalaisen populaarimusiikin
verkkomuseo Pomus.net on neuvotellut kaupungin kanssa näyttelytilojen
sijoittamisesta Vantaalle. Museo kokoaa, tallentaa ja esittelee yleisölle
suomalaisen populaarimuseon historiaa.
|
|
|