Salla Sieranen, Maria Wulff ja Reetta Holmberg kirjoittivat osuvasti päivähoitosysteemin toimimattomuudesta (VL 19.2.). Keskusteluja seuratessa tuntuu usein siltä, että suhdelukujen ja täyttöasteiden keskellä unohdetaan täysin, että päivähoidossa on kysymys pienten ihmisten jokapäiväisestä elämästä, ei mistään metrin pätkien varastointijärjestelmästä.

Asiantuntijat kertovat säännöllisesti suurten päiväkotiryhmien haitoista. Kuka tahansa ymmärtää ettei 4-vuotiaalle lapselle voi olla mitenkään edullista viettää päiviään 25 lapsen ryhmässä tilassa, joka on mitoitettu 15 lapselle. Asiasta on keskusteltu julkisuudessa vuosia, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Päättäjät myöntävät kyllä ongelman, mutta asialle ei tehdä mitään.

Sen sijaan, että jatkamme vuodesta toiseen keskustelua siitä pitäisikö lapset hoitaa kotona vai päiväkodissa, pitäisi meidän taata lapsille hyvät olot siellä, missä heidät hoidetaan. Vanhempien ja päivähoidon ammattilaisten tulisi yhdistää voimansa ja vaatia parannuksia päivähoitojärjestelmään, alkaen lakimuutoksesta ryhmien enimmäiskoosta.

Tällaiseen taisteluun ei ole helppo löytää aikaa ja voimia, kun päivät ovat uupumukseen saakka täynnä kurahousuja, soppakattiloita ja uhmaikäisten kiukunpuuskia. Mutta jos emme tuo epäkohtia esille ja vaadi muutosta riittävän painokkaasti, muutosta parempaan ei tapahdu, ryhmät vain suurenevat ja päiväkodin henkilökunta uupuu entisestään.