Varhainen aamupäivä pizzeriassa Hiekkaharjun pientaloalueella on hiljainen. Hetken päästä viiden pojan joukko ja lounastuntia viettävä nainen täyttävät pienen ruokailutilan. Pizzauuni hehkuu ja keittiössä lämpö nousee.

— Aamu on hiljainen, iltapäivällä menee paremmin. Meillä on myös kotiinkuljetus, kertoo Shukri Kllokoqi.

Shukri avasi pizzeriansa kesällä 2001. Suomeen hän tuli 16 vuotta sitten Kosovon levottomuuksien aikana. Hän on koulutukseltaan diplomiekonomi ja työskenteli Prištinassa myyntipäällikkönä.

— On ollut vaikea löytää koulutusta vastaavaa työtä. Aloitin nollasta. Tein kaikenlaisia töitä, välillä ei ollut mitään. Sitten aloitin oman yrityksen ja nyt on aina töitä.

Pizzeriayrittäminen oli Shukrille vieras ala. Hän otti töihin ihmisiä, jotka tunsivat alaa ja oppi jokaiselta uutta. Myös Shukrin vaimo auttoi aluksi paljon yrityksessä.

Shukrin mukaan Suomi on muuttunut 16 vuoden aikana. Suomalaiset ovat tottuneempia muualta maailmasta muuttaneisiin. Rasismista puhuttaessa hän päätyy siihen, ettei se juuri näy, mutta kuitenkin sitä on.

Kosovossa Shukri käy kerran vuodessa. Prištinassa asuvat äiti, kolme veljeä ja sisko.

— Elän kahta elämää: täällä on ikävä Kosovoon ja päinvastoin. Ikävöin perhettä ja sukulaisia. Asuinhan siellä 30 vuotta elämästäni. Mutta elämä on siellä vaikeaa.

Takaisin Kosovoon lähteminenkin olisi vaikeaa. Lapset ovat kasvamassa suomalaiseen yhteiskuntaan. Kaksi opiskelee yliopistossa, yksi on päättänyt lukion ja nuorin on yläasteella.