Kiasmassa avattiin mediataiteilija Marita Liulian näyttely Choosing My Religion. Kauniilla näyttelyllä taiteilija haluaa tarjota näkymiä yhdeksään uskontoperinteeseen ja niitä läpäisevään animismiin.

Näyttely herätti minussa monia ajatuksia. Ammattiteologin vaihdetta en valitettavasti osaa kytkeä pois, joten se puhtaasti esteettisestä elämyksestä.

Näyttely symboloi mielestäni kiinnostavasti tämän päivän uskonnollisuutta. Jo näyttelyn nimi kiteyttää jotain olennaista ajasta, jossa kaikki on ikään kuin valittavissa.

Yhteiskuntatieteilijät puhuvat massiivisesta käänteestä subjektiin. Ilmaus
kuvaa sitä, että ratkaisevia eivät enää ole perinteet ja niiden tarjoamat roolit, vaan yksilön oma sisäinen elämä. Nykyihminen haluaa muovata omasta elämästään itsensä näköisen. Konkreettisimmillaan tämä pyrkimys näyttäytyy ruumiin muokkaamisena yksilölliseksi lävistyksin ja tatuoinnein.

Oman elämänsä tuunaamiseen kytkeytyy ajatus ehtymättömistä vaihtoehdoista. Urbaani ympäristö tarjoaa ennennäkemättömät mahdollisuudet valintoihin — niin kuin vaikkapa supermarketin murohylly.

Uskontokin mielletään asiaksi, jossa voidaan tehdä omien mieltymysten mukaisia valintoja. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat, sillä uskontomarkkinat ovat kasvussa. Vaihtoehtoja löytyy, kun kristillinen yhtenäiskulttuuri on muuttunut myöhäismoderniksi katsomusten mosaiikiksi. Suomessa toimivien uskonnollisten yhdyskuntien määrä onkin kaksinkertaistunut parissa vuosikymmenessä.

Joissakin kuvissa Marita Liulia on pukeutunut eri uskontojen oppineiden asuihin. Hän tulee näin kuvanneeksi 2000-luvun uskonnollista etsijää, joka pyrkii omaksumaan aineksia eri uskonnoista ja rikkomaan perinteiden rajoja.

Samat kuvat muistuttavat myös urbaanin uskonnollisuuden poik-keuksellisuudesta. Useimmissa kulttuureissa uskonnollinen identiteetti ei ole valittavissa. Tiettyyn perinteeseen synnytään, ja sen vaihtaminen rikkoisi sosiaaliset suhteet. Enemmistö maapallon väestöstä ei valitse kovinkaan paljon uskonnon alueella, kuten ei muillakaan elämänalueilla.

Onko länsimainen ihminenkään niin vapaa valitsemaan kuin kuvittelee? Kuinka paljon luterilaisen kulttuurin kasvatti kuljettaa valinnoissaan mukana luterilaisia jäsennystapoja? Olisiko koko idea uskonnon valitsemisesta pohjimmiltaan sangen protestanttinen ajatus?