Sivun toiminnot

Pohjoinen hurmasi

Italialainen Cinzia Cartei katseli lapsena vanhempiensa matkakuvia Pohjoismaista. Hänestä luonto oli niin kaunis, että hän päätyi Firenzen yliopistoon opiskelemaan pohjoismaisia kieliä, kuten suomea ja norjaa. Hän valmistui opettajaksi ja muutti ensin Norjaan ja kaksi ja puoli vuotta sitten Suomeen.

Cinzia opettaa italiaa Vantaan aikuisopistossa, Inkoon kansalaisopistossa ja yksityisesti. Opiskelijoita on vasta-alkajista keskusteluryhmiin, lapsista aikuisiin.

— On mukavaa olla ihmisten kanssa. Me italialaiset puhumme enemmän kuin suomalaiset. Opetustyössä olen oppinut paljon suomalaisista.

Muutto Norjasta Suomeen oli aluksi epäonninen.

— Olin tosi iloinen, kun sain mahdollisuuden tehdä töitä Suomessa. Sitten selvisi, ettei luvattua työtä ollutkaan tarjolla. Se oli vaikeaa. Lähetin ansioluettelon kaikkiin Helsingin, Espoon ja Vantaan kouluihin, mutta vain muutama vastasi.

Cinzia viihtyy aikuisopiston opettajien kansainvälisessä joukossa. Hänelle on kuitenkin hyvin tärkeää tutustua suomalaisiin.

— Suomeen tullessani kävin työvoimatoimiston maahanmuuttajille tarkoitetun kurssin. Se oli kuin ghetto. Sain ystäviä muualta maailmasta, mutta en tavannut suomalaisia, Cinzia kertoo.

Työn ohella Cinzia jatkaa ruotsin opintoja yliopistossa. Suomensa hän valittaa olevan ruosteessa, koska opinnoista Italiassa on monta vuotta.

— Kun tulin Norjasta Suomeen, oli helpompaa puhua ruotsia kuin suomea. Kyltit ja kaikki tekstitkin ovat myös ruotsiksi.

Katriina Harviainen
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...