Paastoon laskeutuminen, hiljentyminen ja itseltä jonkin asian kieltäminen, ovat kuuluneet aina kristilliseen perinteeseen. Ihminen tarvitsee yhteisön ja perinteen tukea kilvoitellakseen. Oikean tien löytäminen ja sillä pysyttely ei suju meiltä keneltäkään ilman lähimmäisten rakastavaa tukea. Paastoaminen nousee ihmisen tarpeesta etsiä oikeaa tietä, sisältöä, merkitystä ja suuntaa elämälleen.

Laskiaissunnuntaina pyydetään Jumalalta: ole minulle. Jumalan ensimmäinen ihmiselle ilmoittamansa nimi oli: ”Minä olen”. Sen nimen Jumala ilmoitti Moosekselle.

Paaston aikana on hyvä muistaa, että paastotessaan tai jättäessään paastoamatta ihminen ei lisää tai ota mitään pois siitä, mitä Jumala on ilmoittanut olevansa ihmiselle. Jumala on, uskoi ihminen tai ei, kilvoitteli tai ei. Me kysymme ja anomme: ole minulle. Tuo Jumalan ”oleminen minulle” jää tyhjäksi ja merkityksettömäksi, ellei pyyntö muutu: ole meille. Sillä ilman rakkautta ei mikään ole mitään.

Ensi sunnuntai on laskiaissunnuntai. Sen aiheena on Jumalan rakkauden uhritie. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 31:2–6, Hes. 18:30–32, 1. Kor. 13 tai 1. Tim. 2:4–6 ja Mark. 10:32–45.