Sivun toiminnot

Kuinka vantaalainen?

10 %

Kauhavalainen

Olen kotoisin Kauhavalta, puukkojunkkarien pitäjästä. Isoisälläni on ollut pieni puukkotehdas. Isäni oli sotilasmestarina Ilmasotakoululla. Lapsena leikimme maahan pudonneessa lentokoneenromussa ja joskus marssimme laulavien sotilaiden perässä.

68 %

Vantaalais-helsinkiläinen

Kävin koulut Helsingissä. Tyttökoulun vastapainoksi kävin poikapartiota. Muutimme mieheni kanssa Tuusulaan, menimme naimisiin ja saimme kaksi lasta. Muutimme Vantaalle vuonna 1980 ja saimme vielä kaksi lasta. Kaikki kahdeksan lastenlastani ovat vantaalaisia.

22 % 

Gotlantilainen

Avioiduin uudelleen vuonna 1994 ruotsalaisen miehen kanssa. Hankimme kesämökin Gotlannista. Gotlantilaiseen maisemaan kuuluvat kivimuurit ja laiduntavat lammaslaumat. Laulan paikallisessa gospel-kuorossa. Jään eläkkeelle parin vuoden päästä. Sitten voin olla mökillä vaikka viisi kuukautta kerrallaan.

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook