On ihmeellistä kokea, että joku oikeasti huomaa, pysähtyy kohdalle, kuuntelee ja näkee.
Jotain sellaista tapahtuu aina, kun Jeesus parantaa. Jeesus katsoo ihmistä eikä hänen sairauttaan. Hän näkee ulkoisen käyttäytymisen, oireiden ja fyysisten vammojen takaa ihmisen, joka pyytää apua. Jeesus ei varmaan tiennyt mitään holistisesta lääketieteestä, josta nykyään puhutaan, mutta kokonaisvaltainen parantaja hän oli.
Evankeliumien kertomusten pääpaino ei ole ihmeissä, joita Jeesus teki, vaan ihmeet ovat aina seurausta jostakin syvemmästä tapahtumasta. Jeesus saattoi katsoa ja koskettaa ihmistä niin, että tämä koki sielunsa ja ruumiinsa sopukoita myöten olevansa nähty, hyväksytty ja ehdoitta vastaan otettu.
Nainen, joka on aina kuullut olevansa itse syyllinen kaikkeen siihen, mistä kärsii, kuulee: sinulle on annettu kaikki anteeksi, olet vapaa etkä enää syyllinen mihinkään. Mitä hän muuta voi kuin pestä kyynelillään hyväntekijänsä jalat?
Tai entä kertomus, jossa halvaantunut lasketaan katon aukosta Jeesuksen eteen? Jeesus näkee miesten uskon ja sanoo halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi” ja ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Jeesus näkee sen, mikä on halvaannuttanut koko hänen kehonsa.
Jeesus panee meidät katsomaan myös sitä, miten parannettu on kantanut koko yhteisön häneen sijoittamaa syyllisyyden ja erillisyyden taakkaa. Hän sanoo meille: Näetkö hänet? Katso häntä! Ja parannettu saa kasvot, hän saa kävellä omin jaloin ja puhua omalla äänellään. Hän saa uskon ja elämänvoimansa takaisin.
Jeesus ohjaa meitä näkemään maailman niiden näkökulmasta, jotka me eristämme ja leimaamme. Ennen kaikkea hän havahduttaa näkemään heidät Jumalan näkökulmasta, armon ja rakkauden lävitse.