Sivun toiminnot

Katolista kouludraamaa

Doubt — Epäilys. Käsikirjoitus ja ohjaus John Patrick Shanley. Pääosissa Meryl Streep, Philip Seymour Hoffman ja Amy Adams.

John Patrick Shanleyn elokuvassa eletään vuotta 1964 ja katolisen kirkon murrosaikaa uusien tuulien puhaltaessa. Ohjaaja on myös käsikirjoittanut elokuvan, ja se nojaakin kiinnostavaan tekstiin, mutta ennen kaikkea karismaattisiin näyttelijäsuorituksiin.

    Isä Flynn (Philip Seymour Hoffmann) tuo pieneen newyorkilaiseen katoliseen kouluun uusia, vanhoista kaavoista poikkeavia ajatuksia. Vanhaa aikaa edustaa sisar Aloysius (Meryl Streep), joka ei voi sietää isä Flynnin vapaamielisyyttä ja päättää iskeä sinne, missä eniten tuntuu, eli syyttää tätä koulun poikien seksuaalisesta ahdistelusta.
    Kolmas keskushenkilö, nuori sisar James (Amy Adams) hapuilee näiden kahden auktoriteetin välillä. Hän toimii vanhoillisuuden ja suvaitsevaisuuden ilmapuntarina, yrittää reagoida aikakauden uusiin tuuliin, mutta ei siinä kovin hyvin onnistu.
    60-lukulaisuus näyttäytyy myös siinä, että kouluun on tullut ensimmäinen värillinen oppilas. Isä Flynn joutuu silmätikuksi juuri tuon pojan vuoksi.
Katolisen kirkon ja pedofilian kytkökset ovat viime vuosina olleet useasti esillä, mutta nyt näkökulma on toinen. Tässä elokuvassa pääpaino on seurauksilla, joita tulee pelkistä ääneen lausutuista epäilyistä ja olettamuksista.
    Elokuva ei selitä, vaan katsoja saa tehdä omat johtopäätöksensä isä Flynnin taipumuksista ja teoista. Juuri tämä ydinongelman avoimuus tekee elokuvasta keskimääräistä kiinnostavamman. Ehkäpä isä Flynnin arvoitus ei ratkea koskaan, mutta katsoja saa kyllä hyvin selville, millainen henkilö hänen vastapelurinsa tässä draamassa on.
     On melkoisen rohkeaa, että tällaisia pienimuotoisia, valtavirrasta poikkeavia elokuvia tehdään, vieläpä Yhdysvalloissa.
    Epäilys sopii hyvin esimerkiksi uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusmateriaaliksi tai etiikan tuntien ajatustenherättäjäksi. Se ei edusta elokuvan suuria merkkiteoksia, mutta uskottavuudellaan ja realistisuudellaan se antaa aiheita ja pohdinnan aineksia moneenkin suuntaan.

Hannu Kylkisalo
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...