Sivun toiminnot

Taantuman pasuunat

valaa-6-(1-16)_Page_03_Image_0005.jpg

Pulskien vuosien jälkeen tekee kipeää, kun kertyneet läskit laitetaan sulamaan. Taantuman pasuunat pauhaavat ja päivittäiset irtisanomis­uutiset lyövät niille tahtirumpua. Talousgurut eri puolilla maailmaa ovat sitä mieltä, että taantuma on mielentila ja kuluttajien oikku. Ja oikkuilulta tämä touhu tuntuukin. Viime vuonna vielä säästettiin ja nyt pitäisi paukutella ostoksia kukkaronnyörit soikeina. Kuulostaako virsi tutulta kenestäkään yli kolmekymppisestä?

Nyt olisi aika kaivaa esille 1990-luvun päiväkirjat ja arvioida edellisen laman laihdutuskuuria. Valtion ja kuntien päiväkirjat tallennettiin Kummeli-sarjaan. Kirkon päiväkirjoissa taas luki muistaakseni näin:
”Rakas päiväkirja. Olen melkoisen naatti. Hommaa on nimittäin riittänyt ihan vapaaehtoisillekin asti. Perustimme ruokapankit, kokosimme vapaaehtoisrivit ja lohdutimme monet itkut. Piispat puhuivat huonoimmassa asemassa olevien suulla, ja viimeisestä luukusta, seurakuntien diakonia-avusta, syntyi käsite.
Minun täytyy silti tunnustaa, ettei lama ollut kovin helppoa aikaa minullekaan. Jäsenet erosivat sankoin joukoin kirkollisverosta kitsastellessaan ja yhteisöverot hiipuivat muutenkin. Monessa seurakunnassa kiristeltiin hampaita ja tehtiin kovia leikkauksia. Jotkut päätyivät nipistämään lapsilta ja nuorisolta, vaikka juuri heitä tukistettiin kovasti myös kuntapuolella. Jäljet näkyvät vieläkin.
Vähän hävettää tunnustaa, että homma meni ihan läskiksi, kun alettiin karsia menoja. Työntekijäkahvioissa oli hiljaista pitkään, kun rahasta riideltiin. Energiaa haaskattiin suotta työalojen väliseen kädenvääntöön.
Riidoista huolimatta sain kaikkien lomautusten ja irtisanomisien keskellä kopin monesta väliinputoajasta. Melkoinen joukko kaikkensa menettäneitä löysi uuden alun toiminnastani, sai turvan ja selviytyi uskomattoman hienosti, mutta minua surettavat vieläkin ne, jotka ajautuivat epätoivoisiin ratkaisuihin. Jos nyt saisin tehdä toisin, olisin jo taantumakellojen alkusoitoilla tiivistänyt rivejä ja huutanut kovempaa ihmisarvon, jaetun vastuun ja rakkauden puolesta.”

Kun talous rytisee, myös ihmisarvo kokee inflaatiota. Siksi nyt on aika tiivistää kirkossa rivit ja ottaa esille kirkon ikivanha lamalääke: rakkaus.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...