Sivun toiminnot

Vaihtoehtoista karaokea

ALKAAKO KARAOKEBAARIEN biisilista kyllästyttää? Onko Aikuinen nainen ja Päivänsäde ja menninkäinen laulettu jo liian monta kertaa? Vaihtelunhaluiselle on tarjolla myös hengellistä musiikkia karaokeversioina.
Tikkurilan seurakunnassa virsien ja veisujen karaokeversiot ovat käytössä etenkin rippileireillä ja nuorten bussimatkoilla.
— Viime hiihtolomarippileirillä ei ollut mukana kanttoria eikä muita säestystaitoisia, joten opettelimme nuorten kanssa virsiä karaokelevyn avulla, vastaava nuorisotyönohjaaja Sirpa Rosenberg kertoo.
— Laulaminen jää monelle rippikoulusta mieleen. Toiset ovat ujompia, mutta aina on mukana heitä, jotka eivät meinaa millään päästää mikrofonista irti.
Veisukaraoke sisältää rakkaimpia riparilauluja. Rosenbergin mukaan nuorten lempibiisejä levyltä ovat Kirkossa, Lapsuuden usko ja Kuljeta ja johda.
Tikkurilan seurakunnassa isosena toimivan Teemu Hirvosen suosikkeja ovat Tuu mun vaimoksein ja Tilkkutäkki.
Virsikaraoke-levy saa puolestaan kiitosta kappaleiden sovituksista.
— Levyllä virret eivät ole niin laahaavia kuin yleensä, Rosenberg sanoo.
Rosenberg itse tarttuu mikrofoniin aina, kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
— En malta pysyä poissa. Yleensä laulan virren Päivä vain ja hetki kerrallansa. Se on suosikkini.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...