Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Pastori Katariina Sorri valittiin Vantaan seurakuntien toiseksi oppilaitospastoriksi. Vantaalaisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa on oppilaita ja henkilökuntaa yhteensä lähes 10 000. Oppilaitospappi toimii sielunhoito- ja kriisityössä sekä koulujen erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Sorri aloittaa työssään maaliskuussa.
  • Helsingin Lehtisaareen Helsingin ja Vantaan seurakuntien maille on kaavoitettu 21 000 neliötä uutta rakennusoikeutta. Alueelle tulee kerros- ja rivitaloja 450 asukkaalle. Suunnitelmissa on palauttaa Lehtisaareen kaupallisia palveluita, tuoda alueelle kattavat vanhusten palvelut sekä turvata päiväkotien ja koulujen toiminta, kun asukasmäärä kasvaa. Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyisi Helsingin kaupungin ja seurakuntien välisen kaavamuutossopimuksen.
  • Vantaan seurakuntien lähivuosien investointihankkeista osa rahoitetaan lainarahalla. Ensimmäisenä rakennetaan Pyhän Laurin kappeli, jonka kustannusarvio on 9,4 miljoonaa euroa. Kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että seurakuntien tämän vuoden talousarvioon enintään viiden miljoonan euron lainan ottamista ja 600 000 euroa lainanhoitokuluihin. Laina on tarkoitus maksaa takaisin 10 vuoden kuluessa.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...