Syyskuun 11. päivänä 2001 New Yorkiin kohdistunut terrori-isku oli traumaattinen kokemus koko länsimaiselle yhteiskunnalle. Siitä alkoi uusi amerikkalainen ajanlasku, ja niin lukuisissa kirjoissa kuin elokuvissakin on yritetty purkaa sen merkityksiä. Pitkän linjan amerikkalainen satiirikko Don Delillo on tehnyt aiheesta oman, subjektiivisen ja vähän pelottavankin tulkintansa.

Delillon kirjassa uusi maailma avautuu hengissä selvinneen, WTC:ssä työskennelleen Keithin ja tämän vaimon Liannen näkökulmasta. Keski-ikäinen Keith hoippuu tuhkaa valuvilla kaduilla ex-vaimonsa ovelle kädessään jostain WTC:n kerroksesta mukaan tarttunut salkku. Avioero mitätöityy, mutta samaan aikaan salkun omistajasta tulee Keithin rakastajatar, sillä vain itse onnettomuudessa mukana olleet voivat ymmärtää toisiaan.

Delillo kuvaa takautumien avulla myös terrori-iskua valmistellutta ryhmittymää, mutta kuvaus jää ohueksi. Terroristit suorittavat yksiviivaisin ajatuksin yksiviivaista tehtävää, kun taas newyorkilaiset yrittävät kaikessa monimutkaisuudessaan saada yhteyttä muihin ja itseensä.

Ihmiset hyppivät ikkunoista ulos pian sen jälkeen, kun ensimmäinen kone osui WTC:n pohjoistorniin. Romaanin nimen Putoava mies on sanottu viittaavan Richard Drewin tunnettuun valokuvaan The Falling Man, jossa tuntematon mies syöksyy tornista alas kapinallisen määrätietoisessa asennossa. Kirjassa New Yorkiin ilmestyy talojen seinille vaijerien varassa roikkuva performanssitaiteilija, jonkinlainen Kristus-hahmo, joka muistuttaa ihmisiä inhimillisestä tuskasta ja yleisestä epäonnistumisesta.

Putoava mies haastaa, vieraannuttaa ja saa lukijan ymmälle. Tapahtumissa ei ole varsinaisesti jännitettä, eivätkä henkilöt vaimo Liannea lukuun ottamatta ole sympaattisia tai herätä samastumista. Henkilöistä vain Lianne edustaa sitä periaatteessa tavallista, yhteisöistä, messusta ja mediasta turvaansa hakevaa trauman ravistelemaksi joutunutta kansalaista.

Suurin ansio kohtuuhyvässä kirjassa on sen hypnoottisen epätietoinen tunnelma. Delillon maailmassa ei varsinaisesti enää odoteta mitään — ehkä enintään lohtua, että selviydytään seuraavaan päivään.