Sivun toiminnot

Jossain toisaalla

Netissä ja ravintoloissa kuuluu olevan paljon ukkomiehiä, jotka marisevat kylmästä liitostaan. Joten ehkä siinä on jotain perää, että seksin puute suhteessa ajaa uskottomuuteen, pohtii perheneuvoja Lauri Anttila.

— Mutta ei se ole ainoa syy. Kyllä parisuhde silloin on muutenkin huonossa tilassa, on etääntymistä ja kohtaamattomuutta. Uskottomuus on silti aina valinta, siihen ei ajauduta, hän jatkaa.

Hyvästä suhteesta ei helposti lähdetä vieraisiin. Perheneuvoja Paula Ruotsalainen arvioi, että monet hakevat ulkopuolisista suhteista sellaista, mitä eivät omassa suhteessaan saa. Se voi olla pelkkää seksiä, mutta yhtä hyvin läheisyyttä, huomiota ja hyväksyntää.

— Voi olla, ettei aktiivisesti edes hae mitään. Mutta ihmissuhteesta, josta kokee saavansa jotain hyvää itselleen, voi tuntua vaikealta luopua, Ruotsalainen muotoilee.

— Noin käy usein parisuhteen eriytymisvaiheessa, kun oma suhde on arkipäiväistynyt, Anttila nyökyttelee.

Hänen mielestään osa ulkopuolisten suhteiden houkutusta on siinä, ettei niissä ole arjen kaaosta. Ne ovat arjesta vapaata aluetta.

Uskottomuuden ei välttämättä tarvitse olla suhteen loppu.

— Joidenkin maailma voi sortua puolison uskottomuuteen, toiset taas pääsevät siitä yli. Uskottomuuden jälkeen luottamuksen palauttaminen on iso urakka. Petetty osapuoli miettii myös omaa kelpaavuuttaan miehenä tai naisena, Ruotsalainen toteaa.

— Osa minäkuvaamme rakentuu siitä, kuinka olemme suhteessa. Uskottomuus rikkoo sitä. Jos uskottomuudesta selviää pariskuntana, voi nähdä itsensä ja toisen aiempaa realistisemmin, sanoo Anttila.

Sopivassa suhteessa -sarjassa perheneuvojat  Paula Ruotsalainen  ja Lauri Anttila pohtivat parisuhteen ikuisuuskysymyksiä.

Kaisa Halonen
kuva Ami Lindholm
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...