Sivun toiminnot

Rauhan liekki

Uskontojen syvin viesti on rauha ja sovinto, ei kosto eikä vihanpito. Uskontojen viisaimmat opettajat ovat kantaneet huolta tuosta syvimmästä viestistä ja taistelleet sen puolesta — rukous ja myötätunto aseinaan. Niin tehdessään he ovat tienneet, että siten he parhaiten puolustavat myös omaa uskoaan ja sitä, mikä siinä on parasta.

Oikeudenmukaisuus ei yksin riitä. Yksin sen vaatiminen jättää vaatijansa kiinni vääryyden kokemuksiin ja johtaa koston kierteisiin. Mystikot saattoivat panna Jumalansakin tästä tilille ja muistuttaa samalla itseään siitä, mikä Jumalan palvonnan ydin on. Iisak Niiniveläinen mietti, että kuten "hiekanjyvästä ei puntarissa ole vastusta kultaharkolle, niin Jumalan oikeudenmukaisuudestakaan ei ole vastusta Hänen armahtavaisuudelleen".

Jos mielimme rauhaa maailmaan, meidän pitää lähteä siitä, mikä omassa uskossamme ja elämässämme on perimmäistä totta ja oikeaa. Meidän pitää oppia myös kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisiamme oman perinteemme sisällä ja etsimään sitä, mitä Jumala haluaa näyttää meille toisissa tavoissa ja perinteissä elää ja uskoa.

Omakin kristillinen perinteemme, Raamattua myöten, on täynnä sanoja ja muotoja, jotka on otettu käyttöön ei-kristillisistä ja ei-juutalaisista lähteistä. Niin on tehty, koska siten on koettu voitavan elävöittää sitä totuutta Jumalasta, mikä on meille ilmoitettu Kristuksessa.

Toisin päinkin voimme sanoa: Mitä syvemmin kohtaamme totuuden Kristuksessa, sitä syvemmin voimme tunnustaa hengellisen totuuden, ehkä myös valheen, missä tahansa sen kohtaammekin, omassa perinteessämme tai toisin ajattelevissa.

Evankelistat näkivät Jeesuksessa oikean Herran palvelijan, jonka yllä lepäsi Herran Henki. Heillä oli mielessään Jesajan kuva rauhan palvelijasta, joka ei huuda eikä melua kaduilla: "Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden." Sitä rauhan liekkiä varjele sisälläsi, sitä älä sammuta toisissa.

Lauri Maarala
kuva Syyrialainen kristitty rukoilee rauhaa Gazaan. Kuva Khaled Al-Hariri.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...