Sivun toiminnot

Ahkerasti aina…

Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjassa käsketään laiskuria menemään muurahaisen luo ja ottamaan opikseen sen aherruksesta. Niin on tehnyt tiedetoimittaja Katja Bargum, joka on väitellyt tohtoriksi muurahaisten genetiikasta. Yhdessä eläinekologian professori Hanna Kokon kanssa Bargum on kirjoittanut kirjan Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä (WSOY 2008), jossa tarkastellaan niin muurahaisia kuin ihmisiäkin.

Ihmiset ehkä ovatkin katsoneet mallia muurahaisista, ovathan ne harjoittaneet esimerkiksi maataloutta ja karjanhoitoa jo miljoonia vuosia ennen ihmistä. Eteläamerikkalaiset lehdenleikkaajamuurahaiset nimittäin viljelevät sienitarhoja ja esimerkiksi kekomuurahaiset pitävät kirvoja kotieläiminä. Muurahaiset osaavat myös ommella ja siivota!

Ja kuten ihmisillä, myös muurahaisilla on pimeät puolensa. Jotkut muurahaislajit ryöstävät toisen lajin koteloita ja kasvattavat niistä orjia itselleen. Muurahaiset käyvät myös sotaa naapuripesiä vastaan ja ovat muutenkin aika suvaitsemattomia. Yksi muurahaispesä on yhtä suurta perhettä, ja tunkeilijat häädetään tylysti pois.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...