Sivun toiminnot

Kuinka vantaalainen?

90 %

Korsolainen

"Korsoon palaa aina. Kävin Korsossa yläasteen. Myöhemmin muutin Jyväskylään opiskelemaan, kunnes tulin Tikkurilaan ja sitten takaisin Korsoon, josta muutin Kallioon. Ja Kallion jälkeen olen nyt asunut Korsossa noin kaksi vuotta."


9 %

Kaunialais-kalliolainen

"Synnyin Naistenklinikalla ja asuimme silloin Kauniaisissa. Ajallisesti pisimmän pätkän olen asunut siellä. Helsinkiläisyydestä en ymmärrä yhtään mitään — he saavat pitää oman rakkaan stadinsa — mutta olen ollut Kalliossa vierailulla; kävin siellä lukion ja asuin pari vuotta."


1 %

Kainuulais-hämäläinen

"Geneettisesti. Minulla on kainuulainen sielunmaisema, jonka olen jo äidinmaidosta imenyt itseeni. Se on vaaramaisema: ei ole ketään missään, mutta näkee kauas. Lapsuuteni kesät vietin usein isän vanhempien luona perihämäläisessä ympäristössä käsi kyynärpäätä myöten lehmän suussa."

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...