Muita uutisia
-
Vantaan seurakunnissa oli vuodenvaihteessa alustavien
tietojen mukaan 140 317 jäsentä eli 71,8 prosenttia vantaalaisista.
Seurakuntiin kuuluvien osuus vantaalaisista laski hieman edelliseen
vuoteen verrattuna. Tuolloin kirkkoon kuului 72 prosenttia vantaalaista.
Kirkosta eroamisten määrä lisääntyi viime vuonna. Vuonna 2007 kirkosta
erosi 1 466 henkilöä ja viime vuonna 2 126 henkilöä. Kirkkoon liittymisten
määrässä ei ollut suurta muutosta. Vuonna 2008 kirkkoon liittyi 502 ja
edellisvuonna 515 vantaalaista.
-
Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan
luterilaiseen kirkkoon liittyi viime vuonna 11 156 ja siitä erosi 48 268
ihmistä. Kirkon jäseniksi kastettiin 47 748 lasta. Seurakuntien
läsnäolevan väestön eli Suomessa vakinaisesti asuvien kirkon jäsenten
määrä oli tilastotietojen mukaan 4 299 300. Ennakkolaskelmien mukaan
kirkkoon kuuluu 80,7 prosenttia suomalaisista. Kirkosta eroaminen
lisääntyi ja kastettujen määrä väheni, mutta kirkkoon liittyminen kasvoi
hieman. Tarkistetut tiedot julkaistaan helmikuussa.
-
Siviilien ahdinko kasvaa Gazan konfliktin keskellä.
Kirkon Ulkomaanavun paikallisten kumppanien mukaan Gazassa on pulaa
elintarvikkeista, lääkintätarvikkeista ja vedestä, vaikka joitakin
avustuskuljetuksia on päässyt perille. Kirkon Ulkomaanapu toimii
palestiinalaisalueilla yhteistyössä kirkkojen kansainvälisen
katastrofiavun ACTin kanssa. Kirkon Ulkomaanavulla on käynnissä keräys
Gazan kriisin koettelemien ihmisten auttamiseksi. Lahjoituksen voi tehdä
tilille Sampo Pankki 800018-223340, viestiksi Gaza.
|
|
|