Yhdeksänvuotias poika istuu syntymäpäivänsä iltana lahjakasan vieressä leikkien uusien lahjojensa kanssa. Niitä on paljon. Perhe, sukulaiset ja kaverit ovat ostaneet sankarille kaikkea mahdollista.

Mikä niistä on mieluisin? Poika miettii ja vastaa sitten: "Paras on kyllä Jumala!" Häkellyttävä vastaus aikuiselle, joka odotti jotain ihan muuta.

Jatkokysymyksen paikka: "Mitä tarkoitat, miksi Jumala on mielestäsi paras lahja?" Lapsi vastaa totisena: "En kerro sitä sulle, se on Jumalan ja mun välinen juttu." Tässä vaiheessa aikuinen mykistyy, jää ihmettelemään, mitä pojan päässä liikkuu.

Mutta näinhän se on — Jumalalla ja lapsella on oma juttunsa.

Kasteessa Jumala on lahjoittanut pojalle uskon ja pelastuksen. Antanut jotain sellaista, mitä rakastavinkaan vanhempi, rikkainkaan ihminen ei voi lahjoittaa.

Poika jatkaa elämäänsä, kasvaa ja komistuu. Ei voi tietää, mitä elämä hänelle suo. Pysyykö hän terveenä? Saako hän opiskella ja tehdä työtä? Minkälaisia valintoja hän elämässään tekee?

Mutta yksi on varmaa: hänellä ja Jumalalla pysyy "oma juttu" loppuun saakka. Ristinmerkki, joka piirrettiin pojan ylle kasteessa, seuraa läpi elämän, sillä hän on Jumalan lapsi.

Ensi sunnuntai on 1. sunnuntai loppiaisesta. Sen aihe on Kasteen lahja. Alttarilla on valkoinen liina ja neljä kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 89:19–22, 27–30, 1. Moos. 9:12–16 tai Joos. 3:5–11, 17, Gal. 3:23–29 ja Luuk. 3:15–18, 21–22.