Kun vanhemmat haluavat lapselleen kasteen, tärkeimpiä motiiveja ovat perinteiden vaaliminen ja halu järjestää perhejuhla. Niillä vanhemmilla, jotka suhtautuvat seurakuntaan myönteisesti, on kasteelle myös uskonnollisia syitä, kuten halu liittää lapsi seurakunnan jäseneksi tai saada hänelle siunaus.

Kaiken kaikkiaan kastetilaisuus koetaan hyvin myönteiseksi tapahtumaksi, käy ilmi Helsingin seurakuntien teettämästä tutkimuksesta, jossa kysyttiin pienten lasten vanhempien kokemuksia seurakunnasta.

— Kyselyn tulokset ovat erittäin ilahduttavia. Ihmisten suhtautuminen kirkkoon ei ole mitenkään hälyttävästi muuttunut ja kaste koettiin tärkeäksi. Samoin papit saivat hyvää palautetta miellyttävästä vuorovaikutuksesta ja perheiden erityistoiveiden huomioonottamisesta, sanoo Helsingin seurakuntayhtymän kasvatuksen ja seurakuntapalvelun päällikkö Lasse Halme.

— Aiempaa enemmän pitäisi kuitenkin ottaa huomioon, että kaikkien perheiden näkemykset ja odotukset eivät ole samanlaisia. Kastetilaisuuden on liityttävä perheen tilanteeseen — ihmisten ei pitäisi joutua kokemaan olevansa vieraita omassa juhlassaan. Jos tärkein syy kastaa lapsi on perinne, pappien pitäisi tiedostaa, ettei se ole ristiriidassa kasteen kristillisen merkityksen kanssa. Aivan hyvin juhlassa voi tuoda esille suvun perinteitä esimerkiksi suvussa kulkevan kastemekon tai -maljan kautta.

Tutkimuksessa havaittiin, että vanhemmat jakaantuvat kahteen ryhmään, myönteisesti tai kriittisesti seurakuntaan suhtautuviin. Kriittisiä kyselyyn vastanneista lähes 200 kasteperheestä oli hieman yli neljäsosa. Kriittiset eivät pidä seurakunnan jäsenyyttä tärkeänä, ja heistä noin kolmannes on harkinnut kirkosta eroamista.

Kriittiset jäsenet olivat kriittisempiä myös kastetilaisuudesta antamassaan palautteessa. Tilaisuuden järjestelyt eivät aina hoituneet yhdellä puhelinsoitolla seurakuntaan, eikä kastepuhetta koettu tarpeeksi henkilökohtaiseksi. Myönteisesti suhtautuvat sen sijaan arvioivat, että puhe vastasi papin kanssa käytyä kastekeskustelua.

Kummius hämmentää

Kirkkolain mukaan kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat evankelisluterilaista uskoa tunnustavan kirkon konfirmoituja jäseniä. Näiden lisäksi kummeina voi olla myös muiden kirkkojen tai kristillisten yhdyskuntien jäseniä. Koska kirkon jäsenyys ei ole nykyisin itsestäänselvyys, monien vanhempien on vaikea löytää lapselleen kirkkoon kuuluvia kummeja.

Kyselyyn vastanneista noin neljäsosan oli vaikea löytää kahta virallista kummia ja puolet keskusteli epävirallisista, kirkkoon kuulumattomista kummeista papin kanssa. Kirkkoon kuulumattomat kummit hämmentävät niin vanhempia kuin pappejakin — noin puolet niistä papeista, jotka keskustelivat epävirallisesta kummiudesta vanhempien kanssa, hyväksyi kastetilaisuudessa ainoastaan kirkkoon kuuluvat kummit lasta siunaamaan.

— Tämä on monille arka asia. Vanhemmat valitsevat kummeiksi itselleen tärkeitä ihmisiä, joten heitä loukkaa, jos kummi ei sitten kelpaakaan, Lasse Halme sanoo.

Myös vanhempien käsitys kummin roolista poikkeaa siitä, mitä kirkko opettaa. Lapsen kristillistä kasvatusta pidetään vanhempien ja seurakunnan tehtävänä — ei niinkään kummien.

Halme kaipaakin avointa keskustelua kummiudesta ja sen merkityksestä. Hänen mielestään kummi ei ole niinkään tietopuolisen kristillisen kasvatuksen antaja, vaan ennemminkin lapsen tukihenkilö.

— Kummi voisi olla lämmin ihminen, joka osoittaa rakkautta ja arvostusta lapselle ja antaa hänelle aikaansa — ja niin tehdessään siirtää myös kristillisiä arvoja.