Kiitos Arja Tiaisen ajatuksista (VL 30.10.).

Otit kantaa muutamaan monia koskettavaan asiaan. Vanhat virret, ne joita olemme lapsena laulaneet, ovat olleet lapsuudenuskon kulmakiviä. Olin kesällä Turussa, ulkomailla kuolleen ystävämme muistotilaisuudessa. Tilaisuudessa laulettiin vanhan virsikirjan virsiä, ja muutaman virren sijasta innostuimme laulamaan kymmenen virttä. Tuntui hyvältä laulaa tuttuja virsiä ja lämmin lapsuudenuskon rauha tuli mieleen.

Meistä vieraista valtaosa oli yli 50-vuotiaita. Päätimme järjestää tulevaisuudessa ystävien kesken vanhojen virsien laulutilaisuuden. Meistä moni oli eronnut kirkosta, eivät uskosta, tämä tuli selväksi virrenlaulun lomassa.

Toivoisin kirkon järjestävän vanhojen virsien laulutilaisuuksia tai kirkonmenoja, joissa ilmoitetaan laulettavan vanhoja virsiä. Pientä mainosta asiasta, ja sodan jälkeinen sukupolvi saattaa täyttää kirkot. Me annamme asenteemme perinnöksi jälkipolville, joten meihinkin kannattaa kirkon panostaa, eikä pelkästään nuoriin veronmaksajiin.

Arja Tiainen ei ole ainoa, joka on hakenut apua kirkon diakonilta virka-ajan ulkopuolelta. Tuttavalleni kävi samoin ja ihmettelin, ettei kirkon organisaatiossa ole minkäänlaista päivystystä kirkon omille jäsenille. Tässäkin kaipaa entisajan asennetta lähimmäisiä kohtaan.