Olipa kerran kolme pastorintytärtä ja on vieläkin. Tämä tapahtui kuitenkin joskus 1970-luvun puolivälissä, jolloin tyttäret elivät esipuberteettia.

Pastori-isät oli kutsuttu toimitukseen Pyhän Laurin kirkkoon. Tyttäret oli otettu mukaan töihin. Koska he olivat nuoren elämänsä aikana nähneet toimituksen jos toisenkin, he päättivät mieluummin jäädä viettämään aurinkoista kesäiltapäivää kauniille hautausmaalle. Hautausmaalla oli ennestään paljon tuttua, kuten onttoja puita, joiden rungon sisään saattoi kiivetä.

Kiipeilyn jälkeen tutkittiin hautakiviä ja kaiverruksia: omituisia nimiä, lyhyiksi jääneitä elämänkaaria ja erittäin vanhoja hautoja. Silloin nämä vahvan sosiaalisen oikeudentunnon omaavat tytöt huomasivat huutavan epäkohdan: joillakin haudoilla oli paljon kukkia, toisilla ei yhtään! Kyllä maailma on sitten epäreilu paikka. Toisia ei noteerata kuoleman jälkeenkään, täysin epäsolidaarista — vastoin kaikkea heille kotona opetettua.

Erityisen säälittävältä näytti yksinäinen ruosteinen risti vailla koristeen koristetta. Olihan vainaja toki levännyt mullan alla jo hyvän aikaa, mutta silti. Tyttäret päättivät tarttua toimeen. Onneksi kirkon pihamaan liepeiltä löytyi luonnonkukkia. Ne näyttivät kuitenkin turhan vaatimattomilta ja hennoilta ruosteisen ristin juurella.

Mutta mikäs se tuolla on? Sehän on roskalaatikko, tytöt innostuivat. Ei muuta kuin kansi auki ja roskista tonkimaan. Täysin käyttökelpoista tavaraa, kuten jäkäläseppeleitä roskiksessa! Mitä ihmiset oikein ajattelivat?

Jo alkoi ruosteinen ristikin saada uutta ilmettä. Sitten tyttöjen katse osui kumpareeseen, jossa ei vielä ollut hautakiveä, mutta vaikka kuinka paljon kukkien väriloistoa. Kun oltiin sentään näinkin kauniilla asialla, ehkäpä sieltäkin voisi…

Niin pitkälle ei sentään ehditty, kun selän takaa kuului kirkon suntion närkästynyt puheenvuoro. Nenäkkäistä vastalauseista huolimatta koristelu piti välittömästi lopettaa, ja ne jäkäläseppeleetkin täytyi viedä takaisin roskikseen. Tunnettiinko täällä lainkaan sanaa solidaarisuus? Tämä kyllä raportoitaisiin ensitilassa pastoreille.

Niin tehtiinkin, kiihtyneessä mielentilassa. Mutta mitä ihmettä? Pastorit jatkoivat nuhdesaarnaa siitä mihin suntio oli jäänyt. Eivät ymmärtäneet hyväntekeväisyydestä yhtään mitään!