Tehdyt toimenpiteet

Kirkkoon kuulumattomia siunataan hautaan viikoittain

Piispainkokous on asettanut työryhmän selvittämään kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaamisen käytäntöjä ja etenkin kastamattomien aikuisten siunaamisen perusteita. Asia lähti liikkeelle Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin tekemästä aloitteesta.

Seurakuntien kirjavia siunaamiskäytäntöjä halutaan yhdenmukaistaa: joissain seurakunnissa kaikki vainajat ovat samalla viivalla, toisissa kirkon jäsenet ovat etusijalla. Kaikki papit eivät vakaumussyistä siunaa kirkkoon kuulumattomia lainkaan.

Hakunilan seurakunnan pappi Antti Kupiainen pitää aloitetta erittäin tarpeellisena.

— Kirkkoon kuulumattomien siunauksia tulee eteen lähes viikoittain. Vantaalainen käytäntö yleisesti on, että kirkkoon kuulumattomat vainajat pyydettäessä siunataan, mutta seurakuntien erilaiset menettelyt hämmentävät omaisia, Kupiainen selvittää.

Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset sitä pyytävät eikä vainajan tiedetä siunausta vastustaneen.

— En ole koskaan kieltäytynyt siunaamisesta, koska pidän sitä virkatehtävänä, Kupiainen sanoo.

Tikkurilan seurakunnassa siunataan hautaan lauantaisin vain seurakunnan jäseniä. Rovasti Pirkko Yrjölän mukaan linjaus tehtiin muutama vuosi sitten, koska lauantaisin jouduttiin haalimaan töihin keikka- ja eläkeläispappeja.

— Käytännöstä on tiedotettu hautaustoimistoille. Kirkkoon kuulumattoman siunaus toimitetaan yhtä pieteetillä kuin muidenkin, mutta jonain toisena viikonpäivänä. Korviini ei ole kantautunut valituksia asiasta.

Mikä on vainajan tahto?

Vantaalaisseurakunnissa päivystävä pappi yleensä keskustelee omaisten kanssa etukäteen selvittääkseen omaisten mutta myös vainajan tahtoa.

— Näissä keskusteluissa näkyy se, että Suomessa ei puhuta kuolemasta. Omaisilla on harvoin selkeää tietoa edesmenneen vakaumuksesta. Kirkosta eroamista perustellaan usein esimerkiksi säästösyillä, Kupiainen jatkaa.

Sekä Kupiainen että Yrjölä kertovat miettineensä, jääkö kirkon jäsenyys kuitenkin hautaan siunaamisessa liian vähälle huomiolle.

— Jos kirkosta eroaa, silloin pitäisi ymmärtää, että myös kirkon jäsenten oikeuksia lähtee. Eikö kirkosta eroaminen tarkoita, että haluaa olla erossa kirkosta? Kupiainen puntaroi.

Hän pohdiskelee myös, voisiko kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaus olla maksullista.

— Ja voisiko sen organisointi olla esimerkiksi hautaustoimiston eikä seurakunnan tehtävä? Vai voiko ajatella, että kirkko on palvelulaitos, jonka tulee toimia asiakkaiden toiveiden mukaisesti?

Traditio pitää pintansa

Pirkko Yrjölän arvion mukaan myös kastamattomien aikuisten hautaan siunaamispyynnöt yleistyvät jatkossa. Hän on huolissaan siitä, että kasteen ja hautaan siunaamisen välinen yhteys hämärtyy ihmisten mielissä.

— Kasteessa Jumala kutsuu meidät nimeltä omikseen. Kun vainaja siunataan haudan lepoon, se tehdään myös nimellä. Minulle merkityksellinen ajatus on, että ylösnousemuksen päivänä Jumala kutsuu minua nimellä. Ristinmerkissäkin kaste ja hautaan siunaaminen yhtyvät.

Toisaalta se, että niin monet tukeutuvat kirkkoon surun keskellä, kertoo luottamuksesta kirkkoa ja sen työntekijöitä kohtaan.

— Ihmiset haluavat jättää läheisensä rukousten huomaan. Vaikka nykyään on tarjolla uskonnottomia tapoja myös vainajan siunaamiseen, niitä halutaan käytännössä yllättävän harvoin. Hautaan siunaaminen on aina myös sielunhoitoa omaisille, Yrjölä toteaa.

Hautaustoimilain mukaan seurakunnat ylläpitävät hautausmaita, ja niille voidaan haudata myös ilman papin toimittamaa kirkollista siunausta.

Eila Jaakola
kuva Jorma Pesonen/Kuvakotimaa
Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun numeroon 020 071 000.

Lehden voi myös tilata osoitteellisena Vantaalle 20 euron ja muualle Suomeen 30 euron vuosihintaan, lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Blogeissa nyt
» Läski tappaa 05.02.2010
Kaikki...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Viikon kuva-arvoitus


Viikon kuva-arvoitus 04/2010