Sivun toiminnot

Köyhyyteen on puututtava

Vantaan RuokaAvun tiloissa näkee köyhyyden ja suoranaisen nälän kasvot. Useat sadat taloudellisesti turvattomat ihmiset ovat pakotettuja hakemaan toistuvasti ruoka-apua selviytyäkseen jälleen kerran pahimman yli. Näitä lähimmäisiämme on kirjava joukko, on vanhuksia ja eläkeläisiä, lapsiperheitä, yksinhuoltajia, opiskelijoita, sairaita, vammaisia, mielenterveyskuntoutujia, maahanmuuttajia, pätkätyöntekijöitä, työttömiä, ylivelkaantuneita, konkurssin tehneitä tai muun yllättävän kriisin kuten puolison kuoleman tai eron kokeneita.

Suurimmalle osalle hakijoista on ollut yhteistä se, että vielä joku aika sitten he eivät voineet kuvitellakaan joutuvansa hakemaan hätäapua itselleen tai perheelleen. Eli periaatteessa jokainen meistä, vaikka vaikean pitkäaikaisen sairauden takia, voi joutua tällaiseen tilanteeseen.

Hädänalaisten määrä on kasvanut viime aikoina suorastaan räjähdysmäisesti ja turvattomien määrä tulee edelleen kasvamaan. Yhteiskunnan suojaverkot ovat murtuneet sekä valtion että kaupungin tekemien sosiaaliturvaan ja terveydenhoitoon kohdistuvien leikkausten takia. Köyhällä ei näytä olevan ystävää.

Tuloerot ovat jatkuvasti kasvaneet ja köyhyys pahentunut. Verohelpotukset eivät peruspäivärahan tai toimeentulotuen varassa olevaa tai muuta pienituloista auta senttiäkään. Köyhien tilannetta pahentaa ruoan, sähkön, polttoaineiden, lääkkeiden ja asumiskustannusten osin aivan uskomaton kallistuminen sekä kunnallisten maksujen, kuten terveyskeskusmaksujen, nosto ja tukien, kuten kotihoidon-tuen, leikkaukset.

Tehdyt säästöt eivät jää säästöiksi kaikkein köyhimpien kohdalla. Pitkään jatkunut taloudellinen ahdinko voi johtaa ihmisen mielen tai ruumiin sairastumiseen, syrjäytymiseen tai pahimmillaan jopa perheväkivaltaan tai itsetuhoajatuksiin. Lasku jo nuorena syrjäytyneestä ihmisestä voi hänen elinaikanaan olla yhteiskunnalle satoja tuhansia euroja.

Vantaan päättäjien tulisi nähdä vastuunsa myös kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten ihmisarvoisen elämän turvaamisesta ja tehdä kaikki voitava köyhyyden voittamiseksi toteuttamalla täsmätoimet pahimpien epäkohtien poistamiseksi.

Vantaalla on parikymmentätuhatta köyhyysrajan alapuolella olevaa ihmistä, joista noin 5000 on lapsia. Onko heillä turvattu tulevaisuus ja elämä elämisen arvoista?

Pietari Jääskeläinen
RuokaAvun puheenjohtaja, Vantaa
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook