Luin jokin aika sitten artikkelin, jossa kerrottiin, miten nuoret ja vanhemmatkin internetin käyttäjät sisustavat netissä omaa virtuaalihuonettaan, muokkaavat verkkominänsä ulkonäköä virtuaalivaatteilla ja -asusteilla tai lähettävät ystävälle lahjaksi virtuaalisia kukkia tai makeisia.

Voi sanoa, ettei tällainen keino-maailmassa touhuaminen eroa lasten mielikuvitusleikeistä. Virtuaalitavaroiden osteluun menee rahaa, mutta ei yleensä paljon, ja onhan oikeilla leluillakin hintaa. Virtuaalikuluttamista on puolustettu sillä, että se ei kuluta luonnonvaroja. Tavaraa ei tarvitse valmistaa eikä se päädy jätteeksi, koska se on olemassa vain sähköisessä muodossa. Jos useammat ihmiset siirtyisivät virtuaalikauppaan shoppaamaan, turha kulutus voisi vähetä.

Se olisi hienoa. Minussa heräsi silti vastustus. Virtuaaliostaminen vain kaunistelee ominaisuutta, joka on perustaltaan tuhoisa sekä luonnolle että ihmismielelle. Miksi ostamisen ja omistamisen vimmaa pidetään piirteenä, jolle ei voi eikä pidä tehdä mitään?

Edellämainitussa artikkelissa eräs tutkija selitti kuluttamisen olevan sosiaalista toimintaa, jolla rakennetaan omaa identiteettiä, kilpaillaan statuksesta ja todistetaan kuuluminen johonkin ryhmään. Ehkä hän olisi pyydettäessä tarkentanut, että identiteetti rakentuu toki muustakin. Yksinään lausahdus tuntui kuitenkin vihjaavan, että se mitä nimitämme persoonallisuudeksi syntyy muotitietoisuuden ja rahakukkaron avulla.

Useimmissa uskonnoissa ja moraalijärjestelmissä tuomitaan ihmisen halu kasata itselleen maallista hyvää. Buddhalaisuuden mukaan kaikki kärsimys johtuu ihmisen halusta takertua siihen, mikä on katoavaa. Kristillinen etiikka opettaa samoin. Jeesus sanoi, ettei ihmisen pidä koota itselleen aarteita maan päälle, vaan taivaaseen.

Eettisempi elämä ei vaadi, että kukaan ei saisi omistaa mitään. Tärkeämpi on asenne omistamista kohtaan. Jos omistaminen muuttuu jollekin elämän pääsisällöksi, hän ei ole itsenäinen persoonallisuus vaan mammonan orja. Sen sijaan, että haemme tyydytystä tavaroiden ostamisesta, voisimme katsella jotain kaunista, ajatella jotain rakasta ja mieluisaa tai tehdä pienen hyvän teon. Sillä tavalla shoppaamme jotain, joka on ikuista.