Sukulaissielua etsimässä
Oletko sinä kuin Anna vai sittenkin kuin Emilia? Tutkija Sisko Ylimartimo on lähtenyt kirjassaan Anna ja muut ystävämme (Minerva 2008) etsimään Lucy Maud Montgomeryn sankarittarien juuria ja esikuvia.
Saamme tietää, että Anna-kirjojen päähenkilön esikuvana olikin osittain punatukkainen poika! Runotyttö-kirjojen kaunis kalvakka Emilia muistutti eniten kirjailijaa itseään.
Siinä missä pisamakasvoinen Anna on vilkas, aurinkoinen ja sosiaalinen tahtotyttö, harmaasilmäinen Emilia on paljon yksin ja kirjoittaa, koska ei voi olla kirjoittamatta. Lapsia rakastavasta Annasta tulee suurperheen äiti. Emiliasta, jolla on keijukaisen suipot korvat, kasvaa kirjailija.
Montgomeryn oma elämä oli aikuisena vaativaa ja sairauksista ja pettymyksistä raskasta. Siksi hän pakeni koko ikänsä lapsuutensa paratiisiin, Prinssi Edwardin saarelle. Samaan tarunhohtoiseen paikkaan myös punatukka-Anna saapuu 11-vuotiaana orpona uuteen perheeseensä, ja siellä vanhempansa menettänyt runotyttö Emilia elää tätiensä ankarassa kasvatuksessa.
Ylimartimo kirjoittaa Montgomerystä ja tämän sankarittarista suorastaan haltioituneesti. Tekstissä tuoksuvat Annan ruusut ja Emilian kuusikkometsä, katsellaan Avonlean auringonlaskuja ja haaveillaan hämyisessä puutarhassa.
