Lääkäri Katri Lipsonilla oli lapsena kaksi unelmaa: tulla kirjailijaksi ja viidakkotohtoriksi.

— Jos olisin seurannut sydämeni ääntä, olisin lähtenyt opiskelemaan kieliä ja kirjallisuutta.

Pienestä pitäen Katri kertoi tarinoita. Myöhemmin hän on kirjoittanut mitä milloinkin: päiväkirjoja, kirjeitä, runoa, proosaa ja 15-vuotiaana dekkarikäsikirjoituksenkin.

— Silti lääkärin ammatti on ollut aina minulle kutsumus eikä vain porvarillinen tapa hankkia leipänsä.

Varhaisnuoruudesta asti Katri Lipson kertoo halunneensa auttaa ja parantaa ihmisiä.

— Murrosiässä tuli vielä romanttinen haave parantaa maailmaa ja tehdä töitä kehitysmaissa.

Jeeppilääkäri kurvaili Keniassa

Valmistuttuaan lääkäriksi Ruotsissa Katri Lipson pääsi talvella 1996 tekemään kuuden viikon keikan jeeppilääkärinä Keniassa.

— Lääkkeet ja tutkimusvälineet kulkivat mukana. Pysähdyimme paikallisen hoitajan kanssa tiettyihin paikkoihin maaseudulla pitämään vastaanottoa. Päästäkseen ajoissa paikalle ihmiset lähtivät kävelemään jo aamuyöllä.

Sen jälkeen Katri Lipson valmentautui Brysselissä lähteäkseen Lääkärit ilman rajoja -järjestön työhön.

— Se jäi, kun selvisi, että puolen vuoden tai jopa vuoden työrupeaman aikana ei ole juurikaan mahdollista olla yhteydessä ulkomaailmaan.

Katri Lipson oli juuri tavannut nykyisen aviomiehensä.

— Lisäksi Ruotsin opiskeluvuosien jälkeen minulla oli suuri halu kotiutua uudelleen Suomeen.

Niinpä Katri Lipson tekee lääkärintyötään Suomessa ja erikoistuu parhaillaan työterveyslääkäriksi. Puolison lisäksi Martinlaaksossa asuvaan perheeseen kuuluu 6-vuotias poika.

Esikoiskirja kertoo Neuvostoliitosta

Tänä syksynä ilmestyi Katri Lipsonin esikoiskirja Kosmonautti (Tammi 2008). Kirjan päähenkilö on koulupoika Sergei 1980-luvun myyttisestä Neuvostoliitosta.

— Olen lukenut koko ikäni venäläistä kirjallisuutta Neuvostoliiton hajoamisen edellä Suomen televisiossa näytettiin maasta paljastavia dokumentteja: ihmiskohtaloita, vankiloita ja mielisairaaloita. Erityisesti mieleeni jäi nuorten tulevaisuudenhaaveista kertova dokumentti. Muistan yhä kasvot, silmät ja hymyn.

Syntyi tarina, joka vaati kertomistaan. Romaanin Sergei haaveilee pääsevänsä kosmonautiksi. Hän kirjoittaa haaveestaan kouluaineenkin. Haaveiden toteuttamisen tielle ilmaantuu todellisuus esteineen.

Katri Lipson kirjoitti romaaninsa ensimmäiset rivit vuonna 1990. Käsikirjoitus on levännyt välillä pitkiä aikoja.

Viikonloppukirjailija eläytyy rooliin

Katri Lipson kirjoittaa iltaisin ja viikonloppuisin.

— Tai iltaisin olen usein niin puhki ja poikki, etten jaksa. Ja jos kuitenkin kirjoitan, saatan joutua ylikierroksille, enkä saa nukutuksi. Joskus töihin lähteminen on yhtä tuskaa, kun juuri silloin tulisi tekstiä ja ideat menevät menojaan.

Hyvältä ratkaisulta on tuntunut kahden kolmen tunnin kirjoitusrupeama viikonloppuna.

— Päästäkseni oikeaan mielentilaan ja maailmaan kuvittelen, että olen näyttelijä. En lavalla, vaan elokuvassa. Kamera käy, ja kohtauksia kuvataan juonen kannalta epäjärjestyksessä.

— Kuuntelen musiikkia, usein Arvo Pärtiä. Se auttaa keskittymään. Toisaalta nykyään osaan laittaa kuin lasikuvun pääni ympärille, vaikka ympärillä olisi meteliä ja ovet paukkuisivat.

Katri Lipson ei sano joutuneensa kamppailemaan lääkärin ja kirjailijan töiden sosiaalisuuden ja epäsosiaalisuuden välillä.

— Oma sosiaalisuuteni on toivottavasti sellaista, että osaan kuunnella toisia ja ottaa heidät huomioon — ei minun tarvitse olla suuna päänä. Kirjoittaessani olen yksin, mutten yksinäinen. Henkilöhahmoni ovat hyvin todellisia.

— Yhteistä kirjailijan ja lääkärin työssä on myötätunto, eläytyminen ja nöyryys ihmisten, ihmissuhteiden ja elämän edessä.

Nelikymppinen Katri Lipson arvelee, että jos hänellä olisi kaksi elämää, hän eläisi toisen niistä lääkärinä ja toisen kirjailijana.

— Ei minun sentään tarvitse kirjoittaa niin kuin elokuussa kuolleen Aleksandr Solzhenitsynin aikoinaan: pakkasessa ja salaa vartijoilta, pienelle paperinpalalle, jonka on nälkäisenä onnistunut varastamaan jostain.

— Päästäkseni oikeaan mielentilaan kuvittelen, että olen näyttelijä. En lavalla, vaan elokuvassa.