Sivun toiminnot

Rakkaus on sokea ja kuuro

Se alkaa biologisesta, kemiallisesta, fyysisestä ja henkisestä viehätyksestä. Tämän yksiselitteisemmin ei parisuhdeasioiden ammattilainenkaan osaa selittää, miksi juuri tietyt ihmiset ihastuvat ja rakastuvat toisiinsa. Lisäksi pelissä on tarpeita ja mekanismeja, joista harvoin itse ollaan tietoisia.

— Monet etsivät tiedostamattaan toisesta jotakin, joka korjaa omia haavoja, tarpeita ja vaillejäämisiä. Yksi syy myöhempiin ristiriitoihin onkin se, että kumppani ei pysty näitä alitajuisia toiveita täyttämään, sanoo perheneuvoja Lauri Anttila.

— Aika yleistä on se, että haetaan samoja piirteitä kuin omissa vanhemmissa on. Tai sitten ihan vastakohtaa, perheneuvoja Paula Ruotsalainen toteaa.

Rakastunut näkee rakastettunsa ruusunpunaisten silmälasien läpi. Ja haluaa näyttää toiselle itsestään vain ne parhaat puolet.

— Rakastunut mies lähtee oopperaan ja taidenäyttelyihin, naurahtaa Ruotsalainen.

— Joo, ja on valmis jopa pitkiin keskusteluihin, jatkaa Anttila.

Ruotsalaisen mielestä vanha viisaus "rakkaus on sokea" pitää paikkansa. Toisaalta rakkaus on myös tarkkanäköinen: rakastuva löytää juuri sopivan parin senhetkisille tarpeilleen.

— Sokeutta on se, että rakastunut ei tajua, ettei toinen ikinä voi fiksata kaikkea, Anttila sanoo.

— Ja rakkaus on kuuro. Ei rakastunut halua kuulla hälytyskelloja, vasta jälkeenpäin hän saattaa myöntää niiden soineen, Ruotsalainen lisää.

Perheneuvojat Paula Ruotsalainen ja Lauri Anttila pohtivat parisuhteen ikuisuuskysymyksiä.

Kaisa Halonen
kuva Ami Lindholm
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook