Hyväntekijä
Ritva Henkel tulee Hakunilan kirkolle noin tuntia ennen messun alkua.
— Sakaristossa puen päälleni alban. Ajattelen, että se on pyhä vaate.
Pappi kertoo ehtoollisavustajalle etukäteen, tuleeko tämä alttarin luo vasta Isä meidän –rukouksen alkaessa vai jo aikaisemmin.
— Eri papeilla on vähän erilaisia käytäntöjä. Ennen messua pappi pitää myös pienen rukouksen. Rukoilemme messun ja siihen kokoontuvien ihmisten puolesta.
Toisinaan kaikki messun toteuttamiseen osallistuvat tulevat kulkueena kirkkoon. Yleensä he istuvat etupenkissä.
— Ehtoollisella pappi jakaa leivän ja avustaja viinin. Kaadan viiniä nokallisesta maljasta pikkupikariin. Jos joku haluaa alkoholitonta viiniä, hän voi pyytää sitä erikseen. Kun sanon "tämä on Jeesuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu", yritän katsoa ehtoollisvierasta silmiin.
Henkel sanoo, ettei häntä haittaa, vaikkei toinen katsoisikaan takaisin.
— Hetki on herkkä. Varmaan moni rukoilee, että Herra armahda meitä.
