Ajatukset sivussa, tunteet rauhassa, keho levossa. Olen tässä hetkessä, nyt, läsnä. Sisälläni on tilaa, hengitys kulkee, on kohtaamiselle otollinen hetki. Voin kohdata itseni ja Jumalani. Ei tarvitse muuta kuin päästää irti.

Meidän tulee päästää irti kaikesta ja irrottautua Jumalaan. Meidän tulee rakastaa Jumalaa mielettömästi, ilman mieltä, henkistä aktiivisuutta tai mielikuvitusta. Se merkitsee omista pyrkimyksistä ja tahdosta luopumista ja Jumalan rakkaudelle antautumista.

En ikinä pysty siihen, on monen huokaisu. Minunkin. Irtipäästäminen ei omin avuin onnistu. Mitä enemmän yritämme, sitä sitkeämmin jäämme kiinni siihen, mistä pyristelemme vapaaksi. Olemme kuin varis tervassa. Vuoroin tarttuu nokka, vuoroin pyrstö.

Onneksi apu on lähellä. Vapauttajamme on lähempänä meitä kuin voimme käsittää. Hän ei ole ulkopuolellamme, hän on meissä, joka solussamme, joka aistissamme. Siksi hän voi vapauttaa meidät kaikesta mikä meitä sitoo, kunhan sallimme tämän tapahtuvan.

Salliminen on pysähtymistä, rauhoittumista ja hiljentymistä. Hiljaisuus luo tilaa, joka täyttyy Jumalan hyvyydellä. Hyvyys vapauttaa. Virran tavoin hyvyys löytää uomansa joka soluun kiireestä kantapäähän. Olemme vapaita olemaan ja elämään.

Kuten virressä 600 sanotaan "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt."