Tiedettä ja punk-rockia
44-vuotias Heko Montonen on tiedekeskus Heurekan pääopas ja punk-yhtye Rehtoreiden nokkamies.
Tiedekeskus Heurekassa vieras saattaa saada oppaakseen miehen, jolla on kirjava, valkopohjainen takki ja komeasti ylöspäin suuntautuvat hiukset. Kirjava takki on kaikkien Heurekan oppaiden työasu, mutta punkkaritöyhtö ei kuulu keski-ikäisten miesoppaiden vakiovarusteisiin.
Jotkut tiedekeskusvieraat voivat muistaa Harri Montosen 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa vaikuttaneesta jälkipunkia soittaneesta Ne Luumäet –yhtyeestä. Entinen Heko Luumäki tunnetaan Heurekassa vain Hekona ja nykyisessä yhtyeessään Rehtoreissa Rehtori Hekona.
Mies on pitkän linjan heurekalainen, sillä hän tuli töihin tiedekeskukseen jo sen perustamisvuonna.
— Tulin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Työ on ollut niin mielenkiintoista, ettei mitään houkuttelevampaa ole tullut vastaan, Heko toteaa.
Yllättymistä ja ihmetystä
Pääoppaan päivään mahtuu paljon muutakin kuin opastamista, mutta Heko Montosen mielestä parasta työssä on edelleen opastaminen.
— Laitteet voivat pysyä samoina, mutta ihmiset ovat aina uusia. On hienoa nähdä aina vain uudelleen yllättymistä ja ihmetystä.
Palveluammatin kultaiset säännöt toteutuvat myös tiedekeskuksessa.
— Sosiaaliset taidot ovat oppaan työssä kaikkein tärkeimpiä. Tieteellisellä tietopohjalla ei ole loppujen lopuksi niin paljon merkitystä kuin oikealla, avoimella asenteella työhön, Heko sanoo.
Hän on päässyt vastikään myös kirjan sivuille. Uudessa Paula Havasteen ja Christel Rönnsin lapsille ja nuorille suunnatussa Temppuja ja tiedettä Heurekassa –kirjassa (WSOY 2008) Hekon hahmo edustaa tavallaan koko Heurekaa. Hänen tehtävänsä on toimia välittäjänä tiedemaailman ja tavallisen, uteliaan ja kokeilunhaluisen ihmisen välillä.
Tilaa luovuudelle
Yksi Hekon vastuualueista on tiedeteatteri Minerva. Se toimii Heurekassa, mutta voi mennä temppuineen ja tekijöineen myös minne tahansa Heurekan ulkopuolelle. Minerva tunnetaan monissa Euroopan maissa ja jopa Kiinassa asti.
Hekolle luovuudessa on vain taivas kattona. Kun Heurekan kellokortti on leimattu, hän suuntaa usein treeneihin tai keikalle Rehtorit-yhtyeensä kanssa. Silloin Heurekan työtakki on vaihtunut lyhyeen nahkarotsiin ja jalassa ovat koripallotossut.
Rehtorit valmistelee parhaillaan neljättä albumiaan. Rehtori Heko säveltää, tekstittää, suomentaa ja on myös bändin kitaristi.
Heko nimittää yhtyeensä musiikkia "punkiksi sen kaikissa hyvissä merkityksissä". Hänelle punk ei merkitse vihaa, vaan positiivista energiaa ja huumoriakin. Humalainen örveltäminen festivaaleilla ei Hekoa kiinnosta, mutta esimerkiksi Suomen ainoalla ja viimeisellä punk-festivaalilla Puntala-rockissa sitäkin sietää, koska muuten meno on mahtavaa.
— Tiedeteatteria ja punk-keikkailua ei ole tullut paljoa yhdisteltyä, mitä nyt kerran yhdellä kesäkeikalla tuli laitettua nahkatakki palamaan kesken esityksen, Heko muistelee.
Temppu perustuu yhteen Heurekan tarkimmin vartioiduista salaisuuksista, "palavan kirjan mysteeriin". Jonkin verran Heko on tehnyt temppukeikkoja myös tuttujen syntymäpäivillä.
Työ sekä perhe-elämä vaimon ja kahden lapsen kanssa vaatii sen verran, että Heko on rajannut elämästään pois muut harrastukset kuin bändin. Välillä sentään ehtii kavereiden kanssa pitää musiikillisia teemailtoja, aiheena vaikkapa mahtipontinen musiikki.
Hekon ja Heurekan juhlavuosi
Ensi vuosi on Heurekan 20. vuosi. Tiedossa on juhlaviikkoa, erikoisohjelmaa ja myös yllätyksiä. Viihteellisyyden vaatimukset vaanivat koko ajan Heurekan toimintaa, mutta Hekon mukaan tiedekeskus ei taivu vaan pitää pintansa ja oman linjansa.
— Heureka saattaa olla kulttuurin kentällä vähän väliinputoajan asemassa. Tieteen maailmassa se edustaa jonkinlaista rock´n rollia ja viihteen puolella vakavampia asioita, Heko toteaa
— Kyllä tässä toiminnassa on se ajatus, että pelkällä naurulla ei päästä pitkälle. Puhutaan isommista ja tärkeämmistä asioista. Oma mottoni voisi olla, että "hymyillen terveen järjen puolesta".
Heko Montonen opastaa leikkimään saippuakalvolla ja lennättää ilmapalloa föönin avulla to 11.9. Heurekassa.

