Kuinka riparilaulut herkistivät?
Vallaton yö sai perjantaina 5.9. monet tulemaan Koivukylän ostarille. Rekolan seurakunnan työntekijät laulattivat siellä riparilauluja.
Anneli Nurminen, 77
Mitä mieleesi tulee, kun kuulet sanan riparilaulu?
— Omasta rippikoulustani on hirveän pitkä aika. Rippikoululaulut ovat kyllä mielestäni enemmän iloisia kuin hartaita. En tiedä, mitä nykyään lauletaan rippikoulussa tai kirkossa. Käyn kirkossa hyvin harvoin. Omalta rippikouluajaltani en taida muistaa muita lauluja kuin Tule Jeesuksen luo. Siitä pidin kyllä kovasti.
Mitä Vallattoman yön seurakuntaosuudessa tapahtui?
— Pidän siitä, että seurakunta tulee lähelle ja sitä on helppoa lähestyä. On hyvä, ettei se ole jossain aidan toisella puolella, vaan samassa kehässä kaikkien kanssa. Yhdessäolo oli mukavaa, kun koolla oli paljon iloisia ihmisiä eivätkä ketkään näyttäneet olevan päissään. Ja ilmakin oli hyvä.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 4 pistettä. Antaisin enemmän, jos laulut olisivat olleet tuttuja. Kokonaisuus oli hyvä.
Arto Malila, 42
Mitä mieleesi tulee, kun kuulet sanan riparilaulu?
— Tulee mieleen luonto ja yhdessäolo. Kävin Tikkurilan seurakunnan järjestämän rippikoululeirin Vihdin Veikkolassa. En muista lauluja, mutta olisikohan yksi ollut Jumalan kämmenellä. Ainakin se on jäänyt jostakin mieleen. Yksi leirimme ohjaajista oli heavy metal –bändin solisti. Tunnelma oli hyvä: soitettiin ja laulettiin.
Mitä Vallattoman yön seurakuntaosuudessa tapahtui?
— Yhteislaulutuokiosta ja elävästä musiikista tuli hyvä mieli. Soitan itsekin jonkin verran akustista kitaraa. Taisi olla toinen kerta, kun lauloin Tilkkutäkkiä. Sen rytmi ja välitaputukset ovat mukaansatempaavia. Varsinkin kolmannen säkeistön sanat ovat hyvät: Jos tilkkutäkki jostain repee, suuri neula viuhaa taas.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 5 pistettä. On tärkeää, että erilaiset toimijat näkevät toisiaan.
Ben Ahlroos, 42
Mitä mieleesi tulee, kun kuulet sanan riparilaulu?
— Punainen laulukirja, jota käytettiin, kun olin itse rippikoulussa, ja käytetään vieläkin. Mieleen tulee myös myönteinen mielikuva yhteislaulusta kitaran säestyksellä — ehkä se asettuu jotenkin vastakkain virsilaulun kanssa. Vielä tulevat mieleen nuoret, nuoruus ja monet hyvät asiat.
Mitä Vallattoman yön seurakuntaosuudessa tapahtui?
— Laulatettiin työntekijäjoukon kanssa muutamia suosikkikappaleita, kuten Lapsuuden usko. Nykyään monia nuoria puhuttelee Pekka Ruuskan ja Jaakko Löytyn kappale Kuljeta ja johda. Sen sanoissa ei kaikkea selitä puhki, vaan tilaa jää Jumalan suuruudelle.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 5 pistettä tapahtumalle. Seurakunta on mukana pienenä tekijänä. Vuosittain olemme jakaneet esitteitä syksyn toiminnasta. Parina vuonna olemme laulattaneet yleisöä esiintymislavalta käsin.

