Kypsyvät omenat painavat oksia näyttelijä Petra Freyn puutarhassa Riipilän Männikössä. Vanhan puutalon ympärillä on rehevä ja iloinen puutarha, puiden välistä näkyvät Seutulan kumpuilevat peltomaisemat.

— Tämä on vanhaa kulttuurimaisemaa. Me muutimme tänne kolmekymmentä vuotta sitten ja tänne minä olen työntänyt juureni, Petra Frey sanoo.

Palmusaloksi kutsutun talon vieressä kasvaa vaahteroita, tuuhea metsälehmus ja vahvaoksainen makedonianmänty, pihapuista rakkain.

Taide ei lopu

Kun puutarhasta astuu kynnyksen yli sisälle taloon, tuntuu heti taiteilijakodilta. Maalaukset, veistokset ja huonekalut virittävät ilmapiirin sellaiseksi.

Petra Frey tuli suurelle yleisölle tutuksi elokuva- ja televisiorooleistaan. 1970-luvulla Merirosvoradio oli television suosittu komediasarja. Nuorempi polvi tunnistaa näyttelijän Salatuista elämistä ja viimeksi Maan mitta -sarjasta.

Viime huhtikuussa postiluukkuun tuli päätös valtion taiteilijaeläkkeestä. Se on antanut koko elämänsä pätkätöitä tehneelle viimein mahdollisuuden vähän huoahtaa.

— Mutta ei taiteilijuus lopu eläkkeeseen, Frey huudahtaa.

— Ei tule sellaista rajaa, jossa voisi sanoa: tässä se nyt oli. Eläke kuitenkin suo mahdollisuuden katsoa, mitä elämä tuo tullessaan ja tehdä työtä vapaudesta käsin. Se on tietysti suuri etuoikeus ja olen siitä kiitollinen.

Taiteilijan näkökulmasta eläke on yhteiskunnan esittämä kiitos. Siitä viriää halu antaa takaisin vieläkin jotain uutta, tehdä työtä ihmisiä varten.

Ihmiset kaipaavat kohtaamista

Petra Freyn taiteilijaeläkkeen hedelmistä saa nauttia Vantaankosken seurakuntakin. Hän on suunnitellut ja toteuttanut muusikkoystäviensä kanssa Seutulan kappelissa järjestettävän laulun, runon ja sävelen illan Kohti syksyn sydäntä.

Frey lausuu valikoimiaan runoja ja tekstejä, on musiikkia ja kaikki veisaavat yhdessä tuttuja virsiä.

— Minusta on onnetonta, että vain joulun alla voidaan kokoontua yhteen laulamaan. Kyselin, että eikö seurakunta voisi järjestää samanlaista yhteen tulemisen mahdollisuutta muulloinkin, hän selittää.

— Ajatus on, että elähdytettäisiin ihmisiä, annettaisiin puhtia. Minusta nimittäin tuntuu, että ihmiset kaipaavat tässä kauhean vaativassa ja hektisessä ajassa yhdessäoloa.

Yhdessäolon merkityksen lisäksi Frey luottaa sanan ja runon voimaan.

— Siihen minä uskon aivan erityisesti! Albert Einstein on sanonut, että mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. Tämän sitaatin minä olen kirjoittanut keittiön kynnyslistaankin. Runot parhaimmillaan säteilevät jotain käsittämätöntä. Ne ovat tiivistynyttä ajattelua, helmiä, jalokiviä. Ne myös tarjoavat äärettömän mielenkiintoisen muodon ihmisen kohtaamiselle.

Elämän sykkeen äärellä

Punaisena lankana taiteilijan työsään Petra Frey on pitänyt sitä, että näkee ihmisissä elämän sykkeen ja että voi olla sitä sykettä ruokkimassa.

Vuosikymmenten aikana hän ehti tehdä pitkän uran lastenteatterinkin parissa.

— Olenkin aina pitänyt tärkeänä tehtävänä kannatella lasta meissä. Mutta minä olen itsekin aika lapsellinen ihminen ja pidän monista lapsellisista asioista, hän naurahtaa.

Naapuriin rakennetussa uudessa omakotitalossa asuu kaksi lastenlasta. Heille isoäiti on Pemmu — Petra-mummu.

Lapsenlapsistaan Pemmu nauttii juuri niin kuin isoäiti vain voi.

— Olen myös aika hyvä villitsemään lapsia — vaikka tietysti isovanhemman pitää muistaa roolinsa turvallisena aikuisena ja yrittää olla viisas.

Vuodenaika vaihtuu ja Petra Frey nauttii siitä. Muutama viikko vielä ja värit alkavat kääntyä kellan- ja punanhehkuksi. Tämän vuoden omenasato näyttää paisuvan suureksi, ystävä on kohtsillään tulossa poimimaan niitä viedäkseen.

Pian mennään kohti joulua, kohti lasta. On aikaa kynttilöiden valolle, sisäisten voimavarojen puoleen kääntymiselle. Ehtii opetella ulkoa uusia runoja, että pää pysyy vireänä.

Seutulan kappelilla Frey aikoo lukea Nelson Mandelan puhetta. Siinä kehotetaan keskittymään siihen, mikä sisällämme on valoisaa.

— Sellaista me tänä päivänä tarvitsemme: rohkaisun sanoja.

Kohti syksyn sydäntä -ilta to 11.9. klo 18.30 Seutulan kappelissa. Vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa.