Näyttely ja näyttely
Postimuseo avaa ovensa uudistuneena 5. syyskuuta. Postitoiminnan perustamisesta tulee kuluneeksi 370 vuotta. Museon näyttelyssä esitellään Suomen postin kehittyminen kävelevästä 1600-luvun postitalonpojasta Itella-konserniksi.
Postin perustamisen aikaan vuonna 1638 kuljetettu posti oli pääsääntöisesti virkapostia. Yksityisiä kirjeitä lähettivät kaupunkien säätyläiset ja varakkaat kauppiaat. Teollistumisen seurauksena 1800-luvun puolivälin jälkeen postia alettiin lähettää enemmän. Kirjoitustaito yleistyi, postimerkit otettiin käyttöön 1856, kirje- ja pakettiliikenne kasvoi ja postikortin käyttö yleistyi 1800-luvun lopussa. Nykyajasta museossa kertovat mobiilipostikortti ja e-postikortti.
Samalla oven avauksella voi kiertää museon teemanäyttelyn Arjen iloksi. Siinä on esitelty Itellan taidekokoelman teoksia. Kokoelma käsittää suomalaista grafiikkaa, maalauksia, veistoksia ja tekstiilitaidetta 1980- ja 1990-luvuilta. Teokset esitellään nyt ensi kertaa julkisesti. Näyttely on esillä joulukuun loppupuolelle asti.
Itellan taidekokoelma muodostuu Posti-Telen ja Suomen PT Oy:n 1990-luvulla hankkimista teoksista. Kokoelmaa ehdittiin kartuttaa noin kahdeksan vuotta. Postin ja Telen erotessa kokoelma jaettiin Suomen Postin ja Soneran kesken. Teoksia on esillä Itellan henkilökunnan toimitiloissa ympäri Suomen.
Postimuseo esittää, tutkii ja tallentaa suomalaista kulttuuriperintöä ja ajankuvaa postihistorian kautta. Museo on avoinna ma–pe klo 10–18 ja la–su klo 12–17 osoitteessa Asema-aukio 5 H, Helsinki. Pääsymaksu on 6 ja 3 euroa, alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.

