Turun tiellä noin 55 kilometrin ajomatkan päässä Helsingistä on kyltti Stella Maris. Se ohjaa pikkuiselle kivituhkalla päällystetylle tielle, jonka päässä, Koisjärven rannalla rauhallisessa pihapiirissä on katolinen birgittalaisluostari.

Tummanharmaaseen asuun pukeutunut sisar Dia tervehtii lämpimästi tulijoita.

— Mennään peremmälle, hän sanoo suomeksi.

Puhetta värittää hento intialainen aksentti. Kahvikupin äärellä sisar käy läpi birgittalaisluostarin toimintaperiaatteet ja aseman suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla selviää myös se, miksi sisaret eri puolilta maailmaa saapuvat pimeään ja kylmään Suomeen.

Keskustelua italian kielellä

Rukous on birgittalaissisarten tärkein elämäntehtävä ja työ.

— Olen kiitollinen siitä, että vanhempani antoivat minulle lahjana rukouksen. Perheessämme rukoiltiin lapsuudessani paljon, ja nyt rukoileminen on yksi tärkeimmistä tehtävistäni.

Luostarin päiväohjelman runko muodostuu rukoushetkistä, joita pidetään neljä kertaa päivässä aamukuuden ja iltayhdeksän välillä. Esirukouspyynnöt saadaan yhä useammin sähköpostilla, ja pyynnön voi lähettää kuka tahansa.

— Olemme hyvin ekumeenisia ja rukoilemme kaikkien puolesta uskontokunnasta tai elämäntavoista huolimatta, sisar Dia kertoo.

— Rukousten ja hiljentymisen lisäksi teemme tavallisia kotitöitä: laitamme ruokaa, siivoamme sekä hoidamme luostarin puutarhaa, jossa kasvavat pavut, kesäkurpitsat, salaatit, yrtit sekä omenapuut ja marjapensaat.

Väliaikoina sisaret hiljentyvät ja mietiskelevät. Keskenään he keskustelevat lähinnä vain ruokailun aikana. Keskustelu käydään italiaksi, joka on birgittalaisluostarin kotikieli. Italian ja oman äidinkielensä lisäksi kukin sisar puhuu ainakin englantia.

Intiasta Turun luostariin

Sisar Dia syntyi Intiassa katoliseen perheeseen. Intiassa katolilaisten osuus väkiluvusta on kaksi prosenttia.

— Osa lapsuuden ystävistäni oli hinduja ja osa katolilaisia, mutta sillä ei ollut vaikutusta toisiimme suhtautumisessa. Eri uskontokunnat elävät sovussa keskenään ja kunnioittavat toistensa vakaumusta, hän oikaisee harhaluuloja.

Aikuisiän kynnyksellä sisar Dia työskenteli sihteerinä, mutta jokin puuttui nuoren naisen elämästä. Pikkuhiljaa hänelle muodostui vahva tunne siitä, että hän halusi tehdä elämäntyönsä luostarissa.

— Kysyin kirkosta, miten etenen, ja minulle ehdotettiin birgittalaisluostaria. Ensimmäisen vuoden koeajan jälkeen lähdin Roomaan, jossa olin kolme vuotta. Roomassa tehdään myös päätökset sisarten jatkopaikoista.

Sisar Dialle tarjottiin seuraavaksi työtä Turun birgittalaisluostarissa, ja hänellä onkin vierähtänyt jo 12 vuotta Suomessa.

— Koska olemme omistautuneet Jumalalle ja antaneet lupauksen uskollisuudesta, meille on sinänsä sama, missä teemme työmme. Tärkeintä ovat uskollisuus Jumalalle, vanhurskaus ja kuuliaisuus.

Perheessä oltiin aluksi ihmeissään tyttären päätöksestä, sillä se edellytti luopumista tavallisesta perheenjäsenyydestä ja oman perheen perustamisesta. Mutta sisarilla on mahdollisuus käydä neljän vuoden välein kotimaassaan. Sen lisäksi perheenjäsenet voivat vierailla luostarissa.

— Nyt vanhempani ovat tyytyväisiä, kun he ovat nähneet, että minulla on hyvä olla, sisar Dia kertoo.

Vierailijoita ja vierailuja

Stella Mariksen tiloissa voi viettää kuka tahansa päivän tai öitä oman tarpeen mukaan. Siellä pidetään viikonloppuisin myös hiljaisuuden retriittejä.

— Arkena yöpyvien määrä on hiljalleen lisääntynyt, mutta koska olemme toimineet vasta kaksi vuotta, on hiukan aikaista arvioida todellista tilannetta, sisar Dia sanoo.

Osa vierailijoista käy rukoushetkissä päiväsaikaan ja lähtee illaksi kotiin. Elokuun puolivälissä luostarissa pidettiin vuosittainen birgittalaissääntökunnan kokoontuminen, jossa oli kaikkiaan noin 450 osallistujaa.

Yhteistyötä Stella Maris -luostarin ja luterilaisen seurakunnan kesken on retriittien lisäksi muussakin muodossa.

— Käymme joskus vankiloissa rukoilemassa. Vangit ovat olleet tyytyväisiä, kun birgittalaissisaret muistavat heitä, sisar Dia kertoo.

— Rukoilemme kaikkien puolesta uskontokunnasta tai elämäntavoista huolimatta.