Sivun toiminnot

Vapaa-aikana verenluovutukseen

Suomen Punaisessa Ristissä kaivataan verenluovuttajia, varsinkin nuoria.

Onnettomuus, leukemia, vaikea synnytys — kuka hyvänsä meistä saattaa menettää niin paljon verta, että henki menisi ilman Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun apuun tuloa.

50 000 ihmistä saakin Suomen sairaaloissa vuosittain turvallisia verivalmisteita, jotka on valmistettu korvauksetta luovutetusta verestä.

Veri ei vielä kertaakaan ole loppunut Suomesta kesken. Yllättävää onkin, että vuosittain vain viisi prosenttia 18–65-vuotiaista suomalaisista luovuttaa verta.

Huolestuttavaa puolestaan on, että valtaosa verenluovuttajista on yli 40-vuotiaita. Kaikkein innokkaimmat luovuttajasukupolvet törmäävät 15 vuoden sisällä yläikärajaan.

— Uutta sukupolvea on yhä hankalampi ja hankalampi rekrytoida verta luovuttamaan. Kilpailemme ihmisten vapaa-ajan kanssa, kertoo Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tiedottaja Anne Lind.

Aivan mahdoton tilanne ei kuitenkaan ole. 20–30-vuotiaat naiset ovat vuoden 2007 tilaston mukaan vähintään yhtä innokkaita verenluovuttajia kuin äitinsäkin. Vielä kun saisi nuoret miehet mukaan.

— Aina kun mennään rytinällä mediaan, ihmiset saadaan tosi hyvin liikkeelle luovuttamaan verta. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että verentarve säilyy tasaisena ympäri vuoden, Anne Lind muistuttaa.

Yläikärajalla vankat perusteet

Jos nuorukaiset eivät vastaa Veripalvelun ja median kutsuun, voisiko uusia luovuttajaryhmiä löytyä muualta? Voisiko hätäapuna esimerkiksi yläikärajaa nostaa?

Ei, sillä 65 vuoden ikäraja on yleiseurooppalainen suositus. Tämä perustuu turvallisuuteen. Kun ihminen menettää väliaikaisesti 10–15 prosenttia verestään, sydän ja keuhkot joutuvat paiskimaan tavallista kovemmin töitä, jotta happi kulkeutuisi kaikkiin kudoksiin.

— Koska piilevät sydän- ja keuhkosairaudet yleistyvät iän mukana, on luovuttajan turvallisuuden vuoksi haluttu asettaa yläikärajat, Anne Lind sanoo.

— Olisi täysin mahdotonta määrittää yksilöllinen yläikäraja jokaiselle luovuttajalle.

Oikeusasiamiehelle jätettiin hiljan syrjintäkantelu siitä, etteivät homoseksuaalisessa suhteessa olleet miehet saa luovuttaa verta Suomessa. Kesäkuussa oikeusasiamies vastasi, että Veripalvelu on toteuttanut verenluovuttajien valintaa asianmukaisesti ja perustellusti.

— SPR ei yritä syrjiä mitään ryhmää sellaisenaan, mutta näitä päätöksiä ei voi tehdä yksilökohtaisestikaan. Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan miesten välisessä seksissä on 24-kertainen HIV-tartuntariski heteroseksiin verrattuna, eikä tuore HIV-tartunta näy testeissä.

Tulevaisuudessa eroon veriryhmistä?

Vastoin yleistä harhaluuloa kipeimmin kaivataan tavallista A+ verta. 37 prosenttia suomalaisista kuuluu tähän veriryhmään, ja niin myös 37 prosenttia verta tarvitsevista potilaista sairaaloissamme.

Jos oikeaa veriryhmää ei ole saatavilla, kaikille plussaverisille voi antaa O+ verta, ja aivan kaikille O— verta.

— Jos sattuu isompi onnettomuus, sairaaloissa kuluu paljon O— verta. Vain neljä prosenttia suomalaisista kuuluu tähän veriryhmään, Lind sanoo.

Verta luovutetaan kerrallaan 450 millilitraa. Se erotellaan viisi viikkoa säilyviksi punasoluiksi, pakastimessa vuosia säilyväksi plasmaksi ja vain viisi päivää säilyviksi verihiutaleiksi. Punasoluja annetaan onnettomuuksien uhreille, keskosille ja leikkauspotilaille. Isoissa leikkauksissa tarvitaan plasmaakin. Verihiutaleet menevät syöpäpotilaille.

Tulevaisuus voi tuoda omanlaistaan helpotusta edessä siintävään veripulaan.

— Saattaa olla mahdollista, että noin kymmenen vuoden päästä voimme valmistaa verestä yleispunasoluja, joilla ei ole veriryhmää, Anne Lind paljastaa.

Liikkuva veripalvelu odottaa luovuttajia pe 5.9. klo 12–18 Tiedekeskus Heurekassa, pe 12.9. klo 14–19 Korson seurakuntakeskuksessa, pe 3.10. klo 12–18 Heurekassa ja to 9.10. klo 15–19 Myyrmäen Cafe Mandarinissa terveysaseman talossa.


"Tuntuuko neula hyvältä?"

Marko Laakkonen makaa jäykän oloisena Suomen Punaisen Ristin kenttävuoteella.

— Tuntuuko neula hyvältä, kysyy sairaanhoitaja.

Laakkonen naurahtaa.

— No, tuntuuko se siedettävältä? naurahtaa hoitajakin.

Marko Laakkonen on harvinainen verenluovuttaja. Hän on 31-vuotias mies. Hakunilan verenluovutukseen espoolaismies lähti ystävänsä ehdotuksesta. Ystävättären hemoglobiiniarvo ei kuitenkaan riittänyt luovutuslupaan, joten selällään loikoilee vain Laakkonen.

— Tämä on vasta toinen luovutuskerta, ja edellisestä on 10 vuotta. Silloin järjestettiin Otaniemessä verenluovutus opiskelijoille.

Nuorilla naisilla riittääkin selvästi paremmin aikaa verenluovutukselle.

— Eka kerta jännitti, mutta tämä kuudes ei enää, kertoo viereisellä vuoteella makaava hakunilalainen Jenni Malmberg, 23.

Malmbergin veri valuu nopeasti pussiin ja hän tuntee olonsa aika sankarilliseksi. Verenluovutuksesta tulee hyvä mieli. Siksi Ulla Ratinenkin on luovuttamassa verta jo 49. kerran.

62-vuotiaan Ratisen ikäisiä, tai joka tapauksessa Laakkosta ja Malmbergia vanhempia verenluovuttajia onkin Hakunilan sankareista valtaosa.

— Nuoret eivät saa aikaiseksi, niillä on aina liian kiire, toruu Ratinen.

Ulla Ratisen ikätovereista luovuttavat verta "aika lailla kaikki", joilla ei ole lääkityksestä johtuvaa luovutuskieltoa. Tätä joukkoa harmittaa, että verenluovutusura tyssää pian ikään. "Ei yli 65-vuotiaille", kuuluu Veripalvelun kanta.

— Emme me vanhukset ole niin huonokuntoisia nykyään! Mielellään jatkettaisiin, Ratinen kertoo.

Natalia Laurila
kuvat Jani Laukkanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...