Kuu nousee, päivän lämpö pakenee,

yön usva hiiviskelee kaislikoissa.

Vain pieni lintu vaiti oksistoissa

hiljaista nyyhkytystä kuuntelee.

Se valvoo, kun me emme jaksaneet,

ja selvästi voi raivon, vihan kuulla.

Se noukkii taas kuin kerran ristinpuulla

viimeisen toivon vähät sirpaleet.

Ei piikkikruunua se irti saa.

Se vähin voimin väsyy joka kerta.

Sen höyhenrintaan roiskuu tilkka verta,

vaan Luoja sille laulun lahjoittaa.

Ja laulu sirpaleista syntyen

hellyyttä kimmeltää ja lohdutusta

kuin tähdet, joita vetten peili musta

taivaalta poimii syliin syvyyden.

Ihmisten tuska, viha taakkanaan

Jumala yöhön itkee uupumustaan,

ja lintupieni laulaa lohdutustaan.

Se yksin valvoo hänen rinnallaan.

robin = punarinta