Sivun toiminnot

Helppoa kierrätystä

Turhat tavarat voi kiikuttaa keräysauton kyytiin.

Länsimäen Alepan tienoo on kesälauantaina hiljainen. Pientä vipinää aiheuttaa parkkipaikalla päivystävä Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen Hyvä kiertää -auto, johon voi tuoda itselle tarpeettomia, mutta käyttökelpoisia pientavaroita.

— Melkein kaikkea tavaraa on autoon tuotu. No, lentokonetta ei vielä, myhäilee keräysautoa ohjastava Aki Mäkelä.

Auto kiertää Itä-Vantaalla aina joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Mäkelän mukaan eniten tavaraa tulee keväisin ja syksyisin, kun talvi- ja kesävarusteita pakataan kellareihin.

"Ettei tarvi laittaa roskiin"

Aina välillä joku ilmestyy talojen välistä ja tuo kantamuksensa keräysautolle. "Hyvä kun ei tarvitse lähteä viemään kauemmas, tulee parempi mieli kun ei tarvitse laittaa jätteisiin, säilytystilat loppuvat", tulijat huikkaavat jättäessään tavaroita Mäkelälle ja tänään parina olevalle Hannu Hirvoselle. Lavalle lastataan tietokone, vaatteita, lamppuja, urheiluvälineitä.

Eräs rouva tuo autolle mattoja ja vaatteita. Hän kertoo tuoneensa melkein joka kerta jotakin.

— Keräysauto on hyvä palvelu niille, jolla ei ole autoa eikä ajokorttia. Minua inhottaa, kun käyttökelpoista tavaraa laitetaan roskiin.

Kauppaan kiiruhtava toinen rouva äkkää keräysauton ja kysyy, kauanko se vielä on paikalla. Hän pyörähtää takaisin kotiin ja palaa hetken päästä takaisin pienen hyllykön ja lasten tavaroiden kanssa.

— Tämä on tosi hyvä juttu, hän sanoo.

Mäkelä on ollut keräysauton ratissa kolmen vuoden ajan. Hän hoitaa hommaa vapaaehtoisena.

— Keräysauton kuljettajana toimiminen on kivaa ja hyödyllistä ajankulua. Välillä olen ollut palkattuna työntekijänä kierrätyskeskuksessa.

— Kerran satuimme paikalle Länsimäessä, kun joku oli muuttamassa pois lähitalosta. Muuttaja ilahtui todella, kun kärräsin nokkakärryllä monta kuormaa tarpeettomia tavaroita suoraan keräysautoon, Mäkelä kertoo.

Astiat edullisesti

Kierroksen päätteeksi Mäkelä ja Hirvonen purkavat kuorman Vantaan kierrätyskeskuksessa, joka sijaitsee Horsmakujalla. Siellä on myynnissä pientavaroiden ja vaatteiden lisäksi huonekaluja ja rakennustarvikkeita. Osa tavaroista vaihtaa omistajaa veloituksetta.

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksella on kaikkiaan neljä toimipistettä. Keskus on pääosin kaupunkien ja YTV:n omistama. Tikkurilassa on myös elektroniikkaverstas, jossa kunnostetaan korjauskelpoisia laitteita uudelleen käytettäviksi.

— Tavaraa tulee nastoista sukellusveneisiin, kuvailee työpäällikkö Asko Vainio.

Parhaiten liikkuvat astiat. Mikä oiva tilaisuus vaikkapa kotoa muuttavalle opiskelijalle!

— Kerran eräs rouva löysi meiltä kupin 30 sentillä astiastostaan rikkoutuneen tilalle. Hän kertoi etsineensä sellaista kippoa 13 vuotta. Ikionnellinen rouva kävi ostamassa meille kassillisen kahvittelutarvikkeita kiitokseksi.

Vainion mukaan välillä joillekin on epäselvää, miksi tavara maksaa kierrätyskeskuksessa, vaikka se on saatu sinne ilmaiseksi. Vuonna 2006 tehdyn laskelman mukaan jokaisesta kierrätyskeskuksen kautta kulkeneesta esineestä aiheutui kuitenkin keskimäärin 2,64 euron kustannukset.

Uusi reitti tulossa

Suunnitelmissa on avata keräysautolle toinen reitti Päiväkumpuun, Vierumäkeen ja Ilolaan alkavana syksynä, kunhan tarvittavat luvat ovat järjestyneet. Lisäksi kierrätyskeskus noutaa tavaroita tarvittaessa kotoa ilmaiseksi. Kotiinkuljetuskin järjestyy korvausta vastaan. Uusille vapaaehtoiskuljettajille olisi tarvetta lauantaisin, sillä lauantai on paras päivä tavaroiden noudoille ja vienneille.

Viime vuonna pääkaupunkiseudun kierrätyskeskusten kautta ohjautui uudelleen käyttöön lähes miljoona tavaraa. Jotain käsitystä kierrätyksen merkittävyydestä antaa tieto, että jos tuo määrä olisi hankittu uutena, siihen olisi kulunut yli 13 000 tonnia kiinteitä luonnonvaroja ja 864 000 kuutiota vettä.

Hyvä kiertää -keräysauto on lauantaina 6.9. Hakunilan ostoskeskuksen parkkipaikalla kello 10–11, Länsimäen Kilpakujan Alepan parkkipaikalla kello 11.30–12.30 ja Rajakylän kioskin kääntöpaikalla kello 13–14.

Hyvä kiertää -keräysauto liikkuu la 6.9. Itä-Vantaalla.

Eila Jaakola
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...