Sivun toiminnot

Vanhuus ei ole sairaus

Kuntien tulee panostaa toimintaan ja palveluihin. Vanhusten hoidossa on voitava parhaimmalla tavalla yhdistää inhimillisyys ja taloudellisuus. Laitoshoidon lisäksi tulee olla muitakin vaihtoehtoja.

Yhtenä tärkeänä tehtävänä on edistää ikäihmisten palveluihin liittyvää tiedottamista jotta tietoa palveluista olisi kaikkien ulottuvilla ja saatavana. Näin luodaan mahdollisuuksia iäkkäiden ihmisten omien voimavarojen käyttöön ja ylläpitämiseen mahdollisimman pitkään sekä mahdollistetaan ikäihmisten asuminen kotonaan.

Suomessa puhutaan todella paljon väestön ikääntymisen ongelmista, mutta teot puuttuvat. Vanhuutta pidetään myös etupäässä terveyskysymyksenä, eikä sosiaalista puolta mietitä riittävästi. Asioista päättävien pitäisi miettiä sitä lähtökohtaa millaista hoitoa haluaisi ikääntyessään itselleen.

Yhtenä vaihtoehtona ovat pienryhmäkodit. Niistä voi löytyä apu yksinäisyyteen ja turvattomuuteen, jotka ovat muodostuneet esteeksi omassa kodissa asumiselle.

Jotta vanhuksia ei jätetä yksin hoitamaan toisiaan, tukena tulee olla ammattitaitoisia ihmisiä. Tämä asumismuoto on kunnalle taloudellisempi kuin laitoshoito, mikä puhuu asian puolesta näinä kuntatalouden tiukkoina aikoina. Mikä parasta, myös omaiset ovat pienryhmäkoteihin tyytyväisiä ja toteavat, että järjestelmä pitäisi ulottaa koko Suomea kattavaksi.

Anja Pekkinen
yrittäjä, eläkeläinen, Vantaa
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...